Huoltoaseman työntekijä ei työhaastattelun aikana luultavasti lupautunut taistelemaan työnsä ohella karhuja vastaan. Näin kuitenkin kävi eräällä Yhdysvalloissa sijaitsevalla huoltoasemalla.

Asiakaspalvelussa työskenteleville ihmisille opetetaan, että asiakas on aina oikeassa. Tällä kertaa liikkeeseen astui kuitenkin poikkeuksellisen vihainen yksilö, joka ei tuntunut välittävän yhteiskunnan normeista.

Liikkeeseen asteli täysikokoinen karhu, jolla oli nälkä

Mies yritti pysäyttää karhun epätoivoisesti, mutta joutui nopeasti toteamaan ettei mitään ollut tehtävissä. Tämän jälkeen karvaturri käveli liikkeeseen ja alkoi herkutella kaupan antimilla.

Kuinka sinä olisit reagoinut vastaavanlaisessa tilanteessa?