gielmichal / Shutterstock.com
gielmichal / Shutterstock.com

Uuden tutkimuksen mukaan liiallinen television katselu ei ole hyvästä.

Journal of the American Heart Association -lehdessä on julkaistu uusi tutkimus, jonka mukaan aikuiset, jotka katsovat kolme tuntia tai enemmän televisiota päivässä, tuplaavat ennenaikaisen kuoleman riskinsä. Timen mukaan tutkimusta tehtiin 13 284 nuoren ja terveen espanjalaisen yliopistosta valmistuneen avulla.

Tutkimuksessa arvioitiin ennenaikaisen kuoleman riskiä kolmen paikoillaan olemiseen liittyvän tavan avulla: television katselu, tietokoneella vietetty aika ja ajamassa vietetty aika. Tutkijat eivät löytäneet kahden jälkimmäisen osalta mitään yhteyksiä, mutta television katselun osalta kyllä.

Tutkijoille selvisi, että ennenaikaisen kuoleman riski oli kaksi kertaa suurempi niille osallistujille, jotka katsoivat televisiota yli kolme tuntia kerralla. Riski oli olemassa, vaikka tutkijat ottivat huomioon ennenaikaiseen kuolemaan liittyvät muut tekijät.

Timen mukaan tulokset ovat vielä alustavia, mutta tutkimus ei ole ensimmäinen, joka on löytänyt huolestuttavia vaikutuksia liiallisesta television katselusta. Jatkuva istuminen on kuitenkin epäterveellistä ja Time huomauttaa, että televisio on yksi yleisimmistä syistä unohtaa kuntoilu.

Lähde: TIME.com