Suuren lumivyöryn kohtaaminen on pelottava kokemus – tämä on selvää, vaikka harva on onneksi koskaan joutunut katsomaan tätä luonnonilmiötä silmästä silmään.

Suuri lumivyöry voi viedä mennessään metsiä, taloja ja tappaa ihmisiä. Yleensä lumivyöryn seurauksena menehtyvät  ihmiset hautautuvat ja tukehtuvat.

Suomessa lumivyöryjä ei juurikaan tavata, mutta etenkin Keski-Euroopassa sijaitsevilla Alpeilla ne aiheuttavat uhkia rakennuksille ja ihmisille lähes vuosittain.

Vaarallisimmat lumivyöryt syntyvät rinteissä, joiden jyrkkyys vaihtelee 25–45° välillä. Yli 45° jyrkät rinteet eivät yleensä aiheuta vaaratilanteita, sillä lumi ehtii valua pois ennen kuin sitä kasaantuu vaarallisen paljon.

LOlkuva 2018-10-7 kello 15.54.38
Youtube

Kiipeilijät kohtasivat luonnonvoiman silmästä silmään

Kiipeilemässä olleet ihmiset huomasivat että heidän edessään olevan vuoren rinteelle kasautunut lumi lähti vyörymään heitä kohti.

Lumivyöryn nopea eteneminen oli karmivaa katsottavaa, sillä ei kulunut kuin muutama sekunti, kun lumi puhalsi kiipeilijöiden päälle.

Youtube
Youtube

Videolle tallentunut tilanne tapahtui Himalajalla.

Himalajalla sijaitsevassa laaksossa vaeltaneet kiipeilijät katsoivat kuinka valtavat lumimassa lähti valumaan alas rinnettä pitkin.

Mieti kuinka nopeasti lumivyöry etenee, jos se tavoittaa kiipeilijät näin nopeasti yli kilometrin päästä.

Tässä tapauksessa hautautumisvaaraa ei ollut, mutta kova voima heitteli jäisiä lumipalloja ja kivenpalasia kohti kiipeilijöitä.

Youtube
Youtube

Kiipeilijät selvisivät säikähdyksellä

Lumivyöry pysähtyi muutamia kymmeniä metrejä ennen kuin se olisi osunut kiipeilijöihin koko voimalla.

Sen sijaan kiipeilijät saivat maistaa vain rippeitä harmittoman näköisestä lumimassasta, joka muuttui sekunneissa tappokoneeksi.

Voit katsoa videon alta! 

Luonto osaa olla kirjaimellisesti tappavan kaunis – jaa tämä uutinen jotta ihmiset näkevät kuinka vaarallinen lumivyöry voi olla. 

Samalla video on hyvä osoitus siitä että luonnonvoimia tulisi kunnioittaa.