Poskiontelontulehdus on sairaus, jossa poskiontelon limakalvot ovat tulehtuneet. Poskiontelontulehdus on todella yleinen sairaus, sillä jopa 100 000–400 000 suomalaista kärsii siitä vuosittain.

Poskiontelontulehdusta hoidetaan yleensä antibioottikuurilla, mutta olen huomannut että oireita voi lievittää tehokkaasti myös kotikonstein, esimerkiksi nenäkannun avulla.

Nenäkannu on kannu on ikään kuin pieni kastelukannu, johon lisätään ripaus merisuolaa ja kädenlämpöistä vettä. Tämän jälkeen nestettä kaadetaan sisään toisesta sieraimesta niin että se valuu ulos toisesta sieraimesta. Samalla miedosti suolainen vesi huuhtelee ja puhdistaa tulehtuneita limakalvoja.

Poskiontelo

Tässä tapauksessa näemme äärimmäisen esimerkin siitä, kuinka nenäkannu parhaimmillaan toimii.

Osa ihmisistä saattaa tuntea tätä videota katsoessa mielihyvää, kun valtava räkäpallo tulee lopulta ulos. (muistuttaa hieman finninpuristelu-videoita) 

Terveyskirjasto.fi:n mukaan seuraavissa tilanteissa on syytä hakeutua lääkäriin:

  • Yli 3-vuotiaalla lapsella on viikkoja kestänyt yskä tai nenän tukkoisuus
  • Pitkittyneen flunssan aikana ilmaantuu poski- tai otsasärkyä.
  • Pitkittyneen flunssan yhteydessä lapsella on silmäluomien tai posken alueen turvotusta
  • Allergisen nuhan oireet eivät helpotu lääkityksestä huolimatta

Jaa uutinen, jotta muut voivat kokeilla nenäkannua, kun poskiontelontulehdus on tulossa tai jo meneillään!