s_bukley / Shutterstock.com
s_bukley / Shutterstock.com

24 tekee paluun vielä yhden kauden ajaksi – Kiefer Sutherland varmistanut palaavansa näyttelemään sarjaan.

Hiljattain Fox paljasti hittisarja 24:n palaavan ruutuun vielä yhden kauden ajaksi. 24: Live Another Day nimellä kulkevan sarjan 9. kauden kirjoittaa sarjan faneille entuudestakin tuttu Howard Gordon. Myös spekulaatiot siitä, nähdäänkö Jack Baueria tällä kaudella hälvenivät, kun hetki sarjan paluun paljastuksen jälkeen Kiefer Sutherland varmisti palaavansa suurella innolla Jack Bauerin saappaisiin.

Uusi kausi tulee olemaan kuitenkin poikkeuksellinen, sillä sarjan myötä tutuksi tullut jaksojen kulkeminen reaaliajassa on unohdettu ja kausi on typistetty 24:stä jaksosta 12:sta jakson mittaiseksi. Tämä minisarja tulee kuitenkin korvaamaan pitkään huhutun 24 elokuvan, joka on nyt virallisesti unohdettu sarjan tekijöiden keskuudessa.

Uuden kauden ympärillä liikkuu huimasti huhuja, sillä Foxin toimitusjohtaja Kevin Reilly on todennut monien Hollywoodin isojen nimien olevan äärimmäisen kiinnostuneita osallistumisesta 24:n tekemiseen. Nähtäväksi jääkin, kuinka kovia nimiä saadaan vauhdittamaan Jack Bauerin näillä näkymin viimeistä seikkailua. 24: Live another day – kauden ensimmäinen jakso nähdään rapakon takana Toukokuussa 2014 Foxilla, Suomen julkaisusta ei ole vielä varmuutta.

Lähde: ew.com