Helga Esteb / Shutterstock.com
Helga Esteb / Shutterstock.com

Hurmurinäyttelijä Johnny Depp kertoi tuoreessa haastattelussa, että hänen uransa loppu alkaa jo häämöttää.

BBC:n haastattelussa Johnny Depp paljasti halunsa siirtyä ”hiljaisempiin asioihin” lähitulevaisuudessa. 50-vuotiaan tähden mukaan hän ei ole tällä sekunnilla lopettamassa, mutta kaukana uran päätös ei ole.

”Kun ynnäät yhteen sen dialogin määrän, jota olet sanonut vuoden aikana ja tajuat, että suurin osa sanomisista on kirjoitettua tekstiä omien sanojesi sijaan, sitä alkaa pitää hulluna vaihtoehtona ihmiselle”, Depp perusteli lopetuspuheitaan.

Kolme kertaa Oscar-ehdokkuudellakin huomioitu näyttelijä ei kuitenkaan katoa valkokankailta vielä muutamaan vuoteen. Miehellä on työn alla viides osa suosittuun Pirates of the Caribbean -elokuvasarjaan ja häntä on huhuttu jatko-osaan Liisa Ihmemaassa -elokuvalle. Näiden lisäksi Depp on suostunut mukaan koomiseen rikostrilleri Mortdecaihin.

Depp seikkailee valkokankailla paraikaa ympäri maailman intiaani Tontona Disneylle tappiota tuottaneessa The Lone Ranger -länkkärissä.

Lähde: Guardian