Jos näet vessassa tällaisen naulakon – poistu ja kutsu henkilökunta
Karmivaan ilmiöön on jouduttu havahtumaan ulkomailla, jossa julkisiin vessoihin on asennettu kameroita.
Harmiton naulakko ei näytä lainkaan siltä, että sillä olisi inhottava tarkoitus. Todellisuudessa kyse voi olla kuitenkin kamerasta, joka kuvaa sinua vessassa tai hotellihuoneessa. Varkaat saattavat esimerkiksi kiinnittää naulakon hotellihuoneeseen, jotta he näkevät, mihin laitat arvokkaita esineitä tai rahaa. Myös salakuvaajat saattavat asettaa naulakoita tiloihin, joissa ihminen on alastomana tai vähäpukeisena. Kameroita ei olla vielä havaittu Suomessa, mutta on hyvä pitää tämä asia kuitenkin mielessä varsinkin, kun menet ulkomailla halvempaan motelliin tai vuokra-asuntoon.1. Tämä näyttää aivan tavalliselta naulakolta, mutta sillä on karmiva käyttötarkoitus.

2. Naulakon voi helposti kiinnittää seinään esimerkiksi julkisissa vessoissa.

3. Kamera maksaa netissä vain 20 dollaria ja sen voi aktivoida etänä.

4. Ulkoapäin ”naulakko” näyttää harmittomalta, mutta se kätkee sisälleen tällaisen yllätyksen

5. Kamera sijaitsee naulakon yläosassa ja se näyttää aivan ruuvin reiältä.

6. Kameroita on havaittu ulkomailla myös hotellien suihkutiloissa.

7. Muista, että hotellihuoneissa naulakkoja ei yleensä ole sänkyjen vieressä.

8. Naulakkoa myydään ”turvalaitteistona” koteihin ja liiketiloihin

9. Laitteita ei vielä olla löydetty Suomesta, mutta on hyvä olla tarkkana esimerkiksi ulkomaanmatkoilla. Ja saahan tänä päivänä netistä tilattua niitä nopeasti myös Suomeen.
Lähde: lifebuzz.com
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Miksi Oscar-gaala näytetään yöllä? Jonnalla on villi teoria
- Feissarimokat: Marjutin sisaren niksi auttaa vaivaan kuin vaivaan – kokeilisitko?
- Mies viettää eropäivää exän kanssa – pitäisikö olla huolissaan?
- Feissarimokat: Tätä löytöä turkulaiset naiset himoitsevat roskalavalta nyt jonoksi asti
- Valtio laittoi purilaiset pannaan ennen iltayhdeksää – meteli oli valmis
- Feissarimokat: Parasta ehkäisymainontaa ikinä
- Ekaluokkalaisen matikan tehtävä aiheuttaa hämmennystä somessa – tajuatko sinä?
- Feissarimokat: Sadulla on synkkiä suunnitelmia marsujensa varalta – mihin mikroa tarvitaan?
- Feissarimokat: Koira sai naapurin rysän päältä kiinni – sitten totuus paljastui
- Feissarimokat: Katin ruoka meni perverssillä tavalla pieleen – Tätä annosta ei kehtaa esitellä
- Ekaluokkalaisen matikan tehtävä aiheuttaa hämmennystä somessa – tajuatko sinä?
- Feissarimokat: Parasta ehkäisymainontaa ikinä
- Feissarimokat: Tätä löytöä turkulaiset naiset himoitsevat roskalavalta nyt jonoksi asti
- Valtio laittoi purilaiset pannaan ennen iltayhdeksää – meteli oli valmis
- Mies viettää eropäivää exän kanssa – pitäisikö olla huolissaan?
- Feissarimokat: Marjutin sisaren niksi auttaa vaivaan kuin vaivaan – kokeilisitko?