Lisa F. Young / Shutterstock.com
Lisa F. Young / Shutterstock.com

Mies istui kaikessa rauhassa vessanpöntöllä, kun tunsi yllättäen polttavaa kipua miehuudessaan. Kivun aiheuttajaksi paljastui käärme.

Tarpeillaan ollut mies selvisi käärmeen käsittelystä purujäljillä ja säikähdyksellä. Miehen onneksi käärme ei ollut myrkyllinen ja mies voi halutessaan jälkikäteen vitsaillakin tapahtuneella.

Pohjois-Israelista kotoisin oleva mies kertoi Haifan terveyskeskuksen henkilökunnalle, että hän huomasi käärmeen hyökänneen, kun tunsi peniksessään polttavan tunteen. Sen jälkeen hän katsoi alas pönttöön ja näki siellä pienen käärmeen.

Ensihoitajat sanoivat miehen olleen hyvissä tunnelmissa epämiellyttävästä kohtaamisesta huolimatta.

”Tämä on ensimmäinen kerta, kun olen nähnyt tällaisen käärmeen pureman. Onneksi kaikki testit ovat kunnossa ja mies voi hyvin ”, eräs hoitaja kertoi.

Lähde: Metro