shutterstock_185523746

Tänään keskiviikkona 23.4.2014 Tapparalla on mahdollisuus tehdä se, mitä se ei vuosi sitten onnistunut tekemään.

”Me ei oltu vielä valmiita, mutta ens vuonna me ollaan” -Sanoi Tapparan Ville Nieminen vuosi sitten ottelun jälkeisessä haastattelussa, kun Ässät olivat ratkaisseet itselleen Suomen mestaruuden tasaisessa finaalisarjassa.

Se oli vuosi sitten ja nyt on nyt. Urheilussa ei puheilla pärjää, vaan suurella sydämellä raatamisella. Kumpikaan joukkue, Tappara eikä Kärpät, olisi finaalisarjassa ilman kovaa tekemistä, omistautumista ja tätä edellä mainittua suurella sydämellä raatamista. Se on sanottamattakin selvää.

Finaalisarja on ollut älyttömän tasainen, tiukka ja tunteikas. Aivan kuten hyvän sarjan kuuluu ollakin. Tilanne on kuitenkin se, että Tappara on onnistunut repimään ja runnomaan tiukat kamppailut siten, että se johtaa ottelusarjaa 3-1.

Tapparalla on mahdollisuus ratkaista ottelusarja tänään Oulun Raksilassa kello 18.30 alkavassa viidennessä finaaliottelussa. Kärpät ovat pakkovoiton edessä ja varmasti myös valmiita tekemään kaikkensa voiton eteen. Ottelusta on siis väistämättäkin tulossa sellainen taistelu, että nitroja tarvitaan.

Mikäli Kärpät onnistuvat kaventamaan finaalisarjan 2-3 voittoihin, jatketaan kamppailua ylihuomenna perjantaina Tampereen Hakametsässä.