shutterstock_110854697

Mies pyysi loukkaavan termin poistoa vuosi sitten.

Matthew Mooren potilastietoihin oli kuvailtu hänen homoseksuaalisuutensa kroonisena sairautena rutiinitarkistuksen yhteydessä vuonna 2013. Miehen pyynnöistä huolimatta kuvausta ei poistettu ja hän on nyt päättänyt haastaa terveysklinikan oikeuteen.

Newserin mukaan Moore haastaa lääkärin ja terveydenhuoltoverkoston herjaavan määritelmän lisäksi petoksellisuudesta ja potilastietojen tohtoroinnista. Vaikka homoseksuaalinen käytös poistettiin mielenterveyden häiriöiden diagnostisesta ja tilastollisesta käsikirjasta vuonna 1973, oli Mooren lääkäri perustellut merkintää sillä, että terveysyhteisössä mielipide aiheesta vaihtelee.

Moore valitti herjaavasta merkinnästä Torrance Memorial Health -yhdistykselle ja häneltä pyydettiin anteeksi ja luvattiin korjata hänen potilastietonsa. Tätä tarkistaessaan kuluvan vuoden toukokuussa Moorelle selvisi, että hänen homoseksuaalisuutensa oli edelleen mainittuna, mutta nyt vain kroonisena ongelmana kroonisen sairauden sijaan.

Terveysklinikka syyttää monimutkaista ohjelmistoaan ongelmasta. Newserin mukaan Moore aikoo tästä huolimatta viedä oikeushaasteensa eteenpäin.

Lähde: Newser