Korona-aiheiset keskustelut ovat valitettavasti jo tuttua kauraa jokaiselle suomalaiselle. Nykyään on aika ajoin vaikea muistaa millaista normaali elämä oli, kun kaikkialla ei tarvinnut käyttää maskia ja varoa muita ihmisiä.

Positiivisia uutisia on kuitenkin ilmassa, sillä Suomeen saatetaan saada ensimmäinen erä koronarokotteita jo ennen vuoden loppua. Koronaviruksen leviämisen pysäyttämiseksi on kuitenkin tehtävä vielä töitä, sillä se kukistuu vasta kun vähintään 70 prosenttia väestöstä on rokotettu.

Alla olevissa julkaisuissa on koottu parhaita ja huonoimpia paloja korona-aiheisista julkaisuista. Voit lukea ne omalla vastuulla.