Painonpudotus on ajatuksena helppo konsepti, mutta todellisuus iskee usein kasvoja vasten kovemmin kuin osasit odottaa. 

”Syö vähemmän kuin kulutat” – helppoa eikö niin?! Painonpudotus on taistelua herkkujen, terveellisten elämäntapojen, hauskanpidon ja liikunnan välillä. Kaverit lähtevät ulos pitämään hauskaa ja sinun tulisi olla ilta selvinpäin, tiedän ettet ole ainoa jonka mielestä tämä on vaikeaa…

Moni ihmisistä lopettaa dieettinsä jo ensimmäisen viikon aikana, kun tuloksia ei näy välittömästi ja kaikki työ tuntuu valuvan hukkaan. Painonpudotus on pitkä prosessi, jonka kanssa tulee olla kärsivällinen. Matka helpottuu ajan myötä, kun tulokset ja hyvä olo voittavat herkkuhimon.

Tässä inspiraatiota parhaimmaista päästä!

Laura oli eräänä iltana istunut alas ja miettinyt mitä hän haluaa elämältään. Tuolloin Laura teki päätöksen, joka tulisi muuttamaan hänen ja monen muun ihmisen elämän.

#1 “Olin aina ollut painava. Olin myös epävarma itsestäni ja ulkonäöstäni.”

Instagram / Laura Micetich
Instagram / Laura Micetich

#2 “Esitin coolia ja suurin osa ihmisistä hyväksyi minut sellaisenaan. Lopulta istahdin alas ja mietin kuka minä todella halusin olla, sitten päätin tehdä muutoksen.”

Instagram / Laura Micetich
Instagram / Laura Micetich

#3 Laura painoi vuonna 2014 yli 135 kiloa, mutta hänen matkansa menestykseen oli jo alkanut…

Instagram / Laura Micetich
Instagram / Laura Micetich

#4 Kaikki alkoi levytangosta. ”Rakastuin painojen nosteluun ja se muutti elämäni.”

Instagram / Laura Micetich
Instagram / Laura Micetich

#5 “Kesti vain muutamia viikkoja, kun huomasin että minun ei tarvitse mennä kirurgin veitsen alle. Sen sijaan minun täytyi mennä levytangon alle.”

Instagram / Laura Micetich
Instagram / Laura Micetich

#6 “Aloin treenaamaan lähes päivittäin, käyttäen tunteja salilla ja opiskellessani terveyteen, kuntoiluun ja ravitsemukseen liittyviä asioita.”

Instagram / Laura Micetich
Instagram / Laura Micetich

#7 “Olin ensimmäisen vuoden aikana pudottanut 45 kiloa ja muuttanut elämäntapani terveellisiksi.”

Instagram / Laura Micetich
Instagram / Laura Micetich

#8 ”Minä vain noudatin ruokavaliotani. Söin puhtaasti ja poistin ruokavaliosta tärkkelyksen sekä sokerin.

Instagram / Laura Micetich
Instagram / Laura Micetich

#9 “En syönyt enää ulkona. En vienyt kotiin take away -annoksia. En ostanut kaupasta roskaruokaa.”

Instagram / Laura Micetich
Instagram / Laura Micetich

#10 “En juonut alkoholia ystävieni seurassa. Lopetin herkuttelun. Siinä kaikki.”

Instagram / Laura Micetich
Instagram / Laura Micetich

#11 “Vasemmassa kuvassa olen painavimmillani. Toinen kuva, jossa olen laihimmillani on otettu toukokuussa 2017. Ja viimeinen kuva on tilanteeni tällä hetkellä.”

Instagram / Laura Micetich
Instagram / Laura Micetich

#12 ”Joka päivä.”

Instagram / Laura Micetich
Instagram / Laura Micetich

#13 “Ei ole olemassa oikeaa hetkeä, on olemassa vain hetki, jossa elät.”

Instagram / Laura Micetich
Instagram / Laura Micetich

#14 “Olen päässyt eroon terveydellisistä ongelmista ja ymmärtänyt että jokainen meistä on vastuussa itsestään.”

Instagram / Laura Micetich
Instagram / Laura Micetich

#15 Yli 330 tuhatta ihmistä seuraa Lauraa ja saa häneltä päivittäin vinkkejä ja motivaatiota.

Instagram / Laura Micetich
Instagram / Laura Micetich

#16 “Jos väsyt, opettele lepäämään, älä lopeta.”

Instagram / Laura Micetich
Instagram / Laura Micetich

#17 “Kärsivällisyyden, kokemuksen ja rakkauden avulla… Anna itsellesi aikaa.”

Instagram / Laura Micetich
Instagram / Laura Micetich

#18 “Et ole liian vanha, eikä ole liian myöhäistä aloittaa.”

Instagram / Laura Micetich
Instagram / Laura Micetich

#19 “Se on vaikeaa. Se on sen arvoista.”

Instagram / Laura Micetich
Instagram / Laura Micetich

#20 “Sinä olet juuri sellainen kuin päätät itse olla.”

Instagram / Laura Micetich
Instagram / Laura Micetich

Mahtava suoritus! Laura inspiroi tuhansia ihmisiä, jotka painiskelevat itsetunto-ongelmien kanssa.

Jaa juttu, jos haluat nostaa nuorelle naiselle hattua!

Lähde: Instagram.com