NASAn ekspertit ovat löytäneet todisteita siitä, että Maahan on iskeytynyt kolmesta kymmeneen kertaa enemmän suuria asteroideja viime vuosikymmenen aikana kuin mitä olemme luulleet.

Todisteita asteroideista väitetään olevan kolmella entisellä NASAn työntekijällä, joista kaksi on astronautteja. Heidän mukaansa olemme hyvin onnekkaita siitä, ettei yksikään näistä asteroideista ole osunut suuriin asutuskeskuksiin, joissa ne olisivat voineet aiheuttaa suurta tuhoa.

Kaikkiaan vuoden 2001 jälkeen Maahan saakka osuneita asteroideja olisi näin ollen ollut 26. Syy, minkä vuoksi niitä ei ole julkisuudessa suuremmin käsitelty on se, että ne ovat iskeytyneet syrjäisiin paikkoihin.

Asteroidien varalle on perustettu B612 ryhmä, jonka tarkoituksena on havaita Maata uhkaavat asteroidit jo vuosikymmeniä ennen Maahan iskeytymistä, jotta ne voidaan torjua.

Katso video 19.4.2014 Murmanskissa havaitusta asteroidista:

httpvh://www.youtube.com/watch?v=VglRlkgzktk

Lähde: Daily Mail