Ohion osavaltion yliopiston marssiorkesteri otti esitykseensä mukaan muun muassa Jurassic Parkin, Harry Potterin ja Pirates of the Caribbeanin.

Viime viikolla uutisoitiin Ohion osavaltion yliopiston marssibändin kunnianosoituksesta Michael Jacksonille ja nyt bändi on otsikoissa jälleen. Tällä kertaa The Best Damn Band in the Land halusi kunnioittaa Hollywoodissa tuotettuja hittielokuvia.

Osaksi potpuria pääsivät Teräsmies, Taru Sormusten Herrasta, Harry Potter, Jurassic Park ja Pirates of the Caribbean. Elokuvista tuttuja sävelmiä soittaessaan orkesteri muodosti pelikentälle muun muassa Harry Potterin luudan päälle ja Tyrannosaurus rexin, joka kävelee kentällä ja lopulta syö jonkun.

Loppuhuipennuksena marssibändi muodosti soittajistaan kaksi laivaa, jotka taistelivat toisiaan erikoistehosteiden sävyttämänä. Tätä tehdessään marssiorkesteri Pirates of the Caribbeanin teemamusiikkia.

YouTubessa julkaistun videon kuvauksessa kerrotaan, että orkesterilla oli viikko aikaa opetella Michael Jackson -tribuutin jälkeen Hollywood-teemaisen esityksensä koreografia ja hieman yli viikko aikaa opetella siinä soitettavat musiikit.

Katso alta bändin upea esitys:

httpvh://www.youtube.com/watch?v=DNe0ZUD19EE

Lähde: Huffington Post