Matkatoimisto koettaa kannustaa tanskalaisia harrastamaan seksiä, jotta syntyvyys lähtisi kasvuun.

Matkatoimisto teki kieli poskessa mainoksen, jolla koetetaan nostaa Tanskan laskuun kääntynyt syntyvyys. Mainoksessa selitetään, kuinka pareilla intohimo kärsii päivittäisten rutiinien myötä, mutta tilannetta voi korjata matkalla jonnekin.

Mainoksella mukana oleva seksiterapeuttikin sanoo, että lomamatkan aikana halu seksiin kasvaa, koska pariskunta näkee matkan aikana toisensa eri tavoin kuin kotona ollessaan. Mainosvideolla kerrotaankin, että kymmenen prosenttia Tanskan lapsista saa alkunsa lomalla.

Matkatoimisto teki videostaan samalla myös kilpailun. Jos tuoreet vanhemmat voivat todistaa, että lapsensa on saanut alkunsa matkan aikana, he voivat voittaa kolmen vuoden edestä lastenhoitotarvikkeita.

Mainoksen lopulla kuitenkin lohdutetaan heitä, jotka ovat jo lapsensa tehneet tai eivät voi itse synnyttää, kuten homoparit, sanoen, että vain osallistumisella on väliä – eli seksin harrastamisella ylipäänsä. Katso hulvaton mainosvideo alta.

httpvh://www.youtube.com/watch?v=vrO3TfJc9Qw

Lähde: Mirror