Perheväkivalta on ongelma, jonka havaitseminen voi olla äärimmäisen vaikeaa.

Väkivallan uhreiksi joutuneet henkilöt yleensä peittelevät kokemuksiaan ja jopa valehtelevat, kun heiltä kysytään asiasta suoraan. Syynä valehtelulle on yleensä pelko siitä että väkivalta vain pahenee, jos asiasta uskaltaa puhua jollekin.

Pitkään jatkunut aivopesu, fyysinen sekä henkinen väkivalta johtavat lopulta siihen, että uhri on täysin väkivaltaisesti käyttäytyvän puolison ”vankina.”

Tyttöystävä kontrolloi kaikkea

”Tyttöystäväni vaihtoi puhelimeni, otti Playstationin pois ja käytännössä sulki minut kahdeksi vuodeksi pois ulkomaailmasta”, Alex kertoo ja jatkaa:

”Saatoin herätä aamulla siihen, kun Jordan kaatoi päälleni kiehuvaa vettä. En saanut nukkua öisin sängyssä, joten nukuin lattialla. Jos nukuin sängyssä, niin Jordan viilteli minua veitsellä.”

Poliisi oli saanut lukuisia yhteydenottoja naapureilta, jotka kertoivat Alexin luona käynnissä olevasta perheväkivallasta. Ensimmäisellä kerralla Alexin käsi oltiin hakattu auki veitsellä, kun hän suojeli itseään hullulta tyttöystävältään, Jordan Worthilta.

Poliisin saapuessa ovelle pariskunta kuitenkin kertoi että Alex oli viillellyt itseään.

Ei halunnut lähteä, sillä pelkäsi lastensa puolesta

Alex olisi voinut häippästä Jordanin luota, mutta tilannetta vaikeutti se että pariskunnalla oli kaksi lasta.

Alex pelkäsi että Jordanin väkivalta kohdistuisi lapsiin, jos hän ei olisi paikalla ottamassa iskuja.

Poliisi sai uuden soiton

Tällä kertaa poliisi ei kuitenkaan uskonut, kun pariskunta kertoi että Alex oli tehnyt harmia itselleen. Poliisi pyysi Alexia astumaan ulos talosta ja tulemaan autoon keskustelemaan.

Tämän jälkeen poliisi sulki kameran ja väkivallan uhrina ollut mies kertoi kaiken.

Jordan sai pitkän tuomion

Jordan Worth pidätettiin saman tien ja hän sai kaksi seitsemän vuoden ehdotonta vankeusrangaistusta.

BBC Three

@bbcthree
"When the police found me, I was told I was 10 days away from death."

Alex was mentally and physically abused by his girlfriend Jordan over a three year period.

Tällaiset tapaukset ovat kerrassaan traagisia.

Alex toimi todella urheasti suojellessaan omia lapsiaan, mutta apua olisi pitänyt saada nopeammin.

Jaa uutinen, jotta ihmiset voivat lukea Alexin tarinan.