Pitkällä aikavälillä voi saada aikaan upeita kokonaisuuksia — kunhan ihmiseltä löytyy hyvin toteutettu suunnitelma ja sinnikkyyttä.

61-vuotias Nick Wilson on rakentanut takapihalleen sademetsän. Hän on käyttänyt projektiin yhteensä 20 vuotta ja 15,000 puntaa, mutta lopputulosta katsoessa ei voi kiistää, etteikö projekti olisi ollut kaiken vaivan arvoinen!

Leedsista, Pohjois-Englannista kotoisin oleva Nick Wilson rakastui suurin kasveihin, kun hän oli lomalla 90-luvulla. Hän alkoi rakentamaan salaista paratiisia vuonna 1998 ja avasi sen kaikkien nähtäväksi kuusi vuotta sitten.

nayttokuva 2017-07-20 kello 8.52.15

Eniten aikaa kului, kun Nick joutui odottamaan, että kasvit ja puut kasvaisivat tarpeeksi suuriksi. Sademetsästä löytyy myös allas, jossa on karppeja.

”Kesti 20 vuotta saada kaikki valmiiksi”, Nick kertoo.

Viidakon keskeltä löytyy myös oleskelutila.

nayttokuva 2017-07-20 kello 8.52.28

Katso alapuolelta, kuinka upealta takapiha näyttää — jaa artikkeli ystävillesi, jotka olisivat innoissaan tästä projektista!

Kerta kaikkiaan upea!