Aviomies ja vaimo rakastuivat naiseen, jonka he tapasivat salilla ja elävät nyt onnellisina kolmistaan.

Insinööri ja CrossFit-salin omistaja, Mary Barillas, aviomiehensä Leon yläasteella vain 13-vuotiaana. 

Pariskunta alkoi seurustella jo nuorena ja he menivät naimisiin Maryn täyttäessä 17 vuotta. Leo oli tuohon aikaan merijalkaväessä ja palveli maataan Iraqissa, Sri Lankassa, Koreassa ja Pohjois-Carolinassa. 

Nykyään 32-vuotias Mary muutti aluksi 34-vuotiaan Leon luokse Kaliforniaan. Vuonna 2010 Leon jättäessä merijalkaväen, pariskunta muutti takaisin Washingtoniin perustaakseen CrossFit-yrityksen ja perheen. Tänä päivänä heidän perheeseensä kuuluu 9-vuotias Carson ja 4-vuotias Paige. 

Viisi vuotta myöhemmin pariskunta tapasi salillaan Kimberlee Slaglen ja he ystävystyivät nopeasti. 

Ystävyyden kukkiessa kolmikko huomasi että mukana oli myös romanttisia tunteita, joten syyskuussa 2016 he alkoivat seurustella yhdessä. 

Kimberlee, 29, on myös kahden lapsen äiti ja hän muutti Maryn ja Leon luokse asumaan kesäkuussa 2017. 

”Me emme ole aina olleet kolmistaan”, Leo toteaa ja jatkaa:

”Kim oli ystävämme ja olin Maryn kanssa naimisissa. Kim oli CrossFit-kuntosalimme asiakas. Lopulta ystävyys muuttui romanttiseksi. Romanttinen suhde alkoi vuonna 2016. Rakastuimme toisiimme erinäisistä syistä. Olimme samaa mieltä siitä, että kemiamme kohtasivat todella hyvin.”

Kolmikko myöntää parisuhteen olevan tavallisesta poikkeava – ja suhteeseen kuuluu myös ongelmia – heidän mielestään ratkaisu toimii kuitenkin hyvin. 

”Mustasukkaisuus on oikea ongelma, kaikissa suhteissa, ei vain meidän. Meidän mielestämme mustasukkaisuus hoituu parhaiten kommunikoimalla”, Leo kertoo ja jatkaa:

”Kommunikaatio on avain kaikkiin vastaantuleviin ongelmiin. Jos emme voi keskustella ongelmista, emme voi korjata niitä. Keskustelemme paljon tulevaisuudesta, mutta olemme yhtä mieltä siitä, että paras tapa on elää päivä kerrallaan. Asiat voivat muuttua niin nopeasti. Mahtavat asiat, kuten timantit, tulevat pienissä paketeissa. Minua ei haittaa että olen lyhyempi kuin kauniit naiseni.”

”Emme ole vielä kohdanneet negatiivisia reaktioita, jotka liittyisivät elämäntyyliimme. Ihmiset ovat aluksi shokissa ja kysyvät tämän jälkeen tuhansia kysymyksiä. Uteliaisuus on tavallista ja täysin odotettua. On OK seurata omaa sydäntä ja elää tavalla, joka tekee sinut onnelliseksi. Elä omaa elämääsi niin kuin haluat ja ihmisten kanssa, joita rakastat. Saat vain yhden elämän; joten sinun tulisi ottaa siitä kaikki irti. 

”Elä tätä elämää avoimesti ja rehellisesti. Kommunikointi on avain onnelliseen parisuhteeseen, oli kyse sitten millaisesta parisuhteesta tahansa. 

”Älä välitä negatiivisista kommenteista, sillä on täysin OK rakastaa monia ihmisiä.” 

Voisitko sinä elää tällaisessa parisuhteessa? En ainakaan ihmettele miksi miestä hymyilyttää. :D