Mies hankki tuhansia laudanpalasia ja rakensi niistä lattian – lopputulos jätti vieraat sanattomaksi

Rikkinäisistä esineistä ja tavaroista saa usein tehtyä jotain ainutlaatuista ja uniikkia, jota ei muilta löydy — tämä vaatii kuitenkin tarkkaa suunnittelua, luovuutta ja keskittymistä.
Toisen roska on toisen aarre — tämä sanonta pitää tässä tapauksessa erinomaisesti paikkansa! Alexey Steshak päätti rakentaa lattiansa rikkinäisistä laudoista ja puupalasista. Mies upotti lattiaan myös keraamisia lintuja, jotka olivat aiemmin olleet kauneussalongissa.
”Olen haaveillut tällaisen lattian rakentamisesta jo useiden vuosien ajan. Vihdoin unelmani toteutui”, mies kertoo Boredpandalle.
Lattian koko on yhteensä 56 neliömetriä. Sen rakentamiseen kului viisi kuukautta ja mies työskenteli sen parissa seitsemänä päivänä viikossa.
”Aloitin lokakuun 22. päivä, 2016 ja lattia oli valmis maaliskuun 22. päivä, 2017. En laskenut mukaan materiaalihankintoja ja puun kuivatusprosessia”, Alexey kertoo.
1. Alla oleva kasa ei näytä kovinkaan potentiaaliselta lattia-ainekselta.
2. Lattian valmistuksessa käytettiin valtava määrä erilaisia puita: mantšurianjalopähkinää, aprikoosipuuta, omenapuuta, päärynäpuuta, karakapuuta, koivua, vaahteraa, Amerikan saksanpähkinäpuuta, kirsikkapuuta, mahonkia ja muutamia muita lajikkeita.
3. Voimme vain kuvitella, kuinka paljon aikaa lattioiden muotoiluun kului…
4.
5.
6.
7.
8.
9.
10.
11. Lattia jatkui jopa seinälle asti.
12. Myös ovet ”heräsivät eloon” tämän rakennusprojektin yhteydessä.
13.
14. Lopputulos on kerta kaikkiaan upea!
Tiedätkö kaverin, joka rakastaisi tällaista lattiaa — Jaa tämä artikkeli hänelle!
Lähde: boredpanda.com
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Nainen otti tatuoinnin silmämunaansa – katuu päätöstään ja haluaa varoittaa muita
- Ihmiset unohtivat, että heijastus on olemassa – lopputulos on todella noloa katsottavaa
- Feissarimokat: ”Tuhannen p*llun päreenä” – Anne kertoo, mitä tunnettu sanonta tarkoittaa oikeasti
- Ihmiset luulivat kuolevansa pari minuuttia kestäneen raekuuron aikana – kuvat ovat karua katsottavaa
- Pariskunta rakensi mökin puun ympärille – lopputulos jättää kaikki vieraat sanattomiksi
- Feissarimokat: puskaradiossa käsitellään pahoinpitelyä, velkoja ja liesituuletinta
- Luin nämä tilapäivitykset ja täytyy sanoa, että uskoni ihmiskuntaan heikkeni merkittävästi
- Mies osti huutokaupasta hylätyn ladon – sisältä löytynyt arvokas yllätys muutti koko hänen elämänsä
- Feissarimokat: Sanna Marinia näyttelee useampi henkilö – villi salaliittoteoria
- Nainen heräsi järkyttävän kaaoksen keskelle – tilanne johti maailman nopeimpaan rikostutkintaan
- Mies osti huutokaupasta hylätyn ladon – sisältä löytynyt arvokas yllätys muutti koko hänen elämänsä
- Feissarimokat: vauvaöljyä meni suuhun lemmenleikkien aikana – nainen kysyy apua oireisiin
- Kahteen parkkiruutuun pysäköity Jeep saa autoilijan raivostumaan – katso mitä hän tekee
- Missä on työturvallisuus? Kaivurilla työskentelevästä miehestä otettu kuva leviää somessa
- Feissarimokat: ”olisiko sinulla jyrsijän tarvikkeita ja sit sellaisia elokuvia”
- Feissarimokat: Riku pieraisi pönttöllä – sitten naapuri alkaa huutaamaan alakerrassa
- Feissarimokat: asiakas haluaa yrittäjältä ilmaista apua – ei aio maksaa rahaa
- Feissarimokat: ongelmia lampun asentamisessa – nainen kaipaa apua sokeripalan kanssa
- Onko lukkoosi ilmestynyt pala teippiä? Tämä voi kertoa salakavalasta vaarasta
- Feissarimokat: poika kertoo salaisuuksia äidistään – tietoja ei ollut tarkoitettu kaikille