Internal Revenue Service eli IRS on Yhdysvaltojen liittovaltion hallituksen virasto, joka kerää, verottaa ja valvoo maan sisäisiä veroja. IRS on vastuussa liittovaltion verolain tulkinnasta ja soveltamisesta.

Virasto perustettiin Abraham Lincolnin toimesta vuonna 1862 ja sen nyky nimi otettiin otettiin käyttöön vuonna 1953. Virasto työllistää yli 80 000 työntekijää.

IRS on siis valtava virasto ja myös huijarit ovat tästä tietoisia.

Huijareilla on tapana soittaa ihmisille ja kertoa että he eivät ole maksaneet verojaan oikein. Tästä seuraa ”sakko”, joka tulee maksaa jos ei halua joutua oikeuteen tai pahimmassa tapauksessa vankilaan.

On suorastaan raivostuttavaa että huijarit kohdistavat puhelunsa vanhempiin ihmisiin, jotka ovat hyväuskoisia ja helpommin huijattavissa.

Kitboga Scambaiting -niminen youtube -tili on omistettu huijareiden höynäyttämiseen.

Videolla Kitboga saa puhelun aksentin perusteella intialaistaustaiselta mieheltä, joka väittää työskentelevänsä IRS:ssä.

Mies yrittää huijata ”mummoa”, mutta joutuukin puhumaan turhaan yli tunnin ajan.

Tämä video on levinnyt nopeasti muutamassa päivässä – enkä ihmettele miksi.