Mies huomaa seinässään jälkiä – poraa reiän ja saa selville kuumottavan salaisuuden

Ihminen on luonnostaan utelias. Tätä onkin yksi suurin syy sille, miksi olemme tänä päivänä kehittyneet keräilijä kansasta sivistyneeksi sivilisaatioksi.
Oma koti on paikka, jonka jokainen tuntee kuin omat taskunsa – tai suurin osa haluaa ainakin uskoa niin.
Joskus vanhoista taloista ja asunnoista voi kuitenkin löytyä edellisen omistajan jättämiä yllätyksiä, joita ei ollut koskaan tarkoitus paljastaa muille.
Kotonaan ollut mies oli huomannut seinässään kummallisen jäljen, joka oli liian pyöreä ollakseen syntynyt itsestään.
Mies oli tehnyt töitä etänä, kun hän huomasi seinään muodostuneen ympyrän. Hän luuli aluksi, että kyseessä oli vesivahinko, mutta jälki oli yksinkertaisesti liian symmetrinen,

Mies päätti hakea autotallista työkaluja, joilla hän voisi tutkia jälkeä tarkemmin.

Mies porasi seinään reiän ja huomasi sen takana olevan tyhjää tilaa. Hän päätti suurentaa reikää, kunnes siihen muodostui suuri aukko. Aukko johti erikoiseen huoneeseen, joka muistutti hieman vankityrmää.

Mies kutsui paikalle muutamia ystäviä siltä varalta, että hän joutui pulaan ollessaan yksin. Hän yritti sillä välin katsoa huoneen sisälle taskulampulla, mutta sen sisällä oli yksinkertaisesti liian pimeää.

Lopulta ystävät saapuivat ja he alkoivat ratkoa mysteeriä yhdessä.

The homeowner took it upon himself to peek his head in as well. Much to his dismay, he, too, was met with a blanket of darkness that he couldn’t see past. So, he made the decision to climb inside and do some exploring himself…

Mies päätti ystäviensä kannustamana mennä huoneen sisään…

Salaisen huoneen sisällä ei ollut oikeastaan mitään metalliromua lukuunottamatta.
Voit katsoa erikoisesta löydöstä kuvatun videon alapuolelta!
Huoneen sisältä ei löytynyt mitään mullistavaa, mutta ajatus salaisesta huoneesta omassa kodissa tuntuu jollakin tapaa karmivalta ajatukselta.
Muutenkin kolkko ja betoninen ”tyrmä” muistutti erehdyttävästi salaista vankilaa, jossa joku on joutunut elämään.
Mitä mieltä sinä olet? Jaa juttu ystävällesi, joka pitää tämänkaltaisista mysteereistä!
Lähde: Boredomtherapy.com
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Feissarimokat: Virpi pelkää, että pakaroihin jää töhnää
- Feissarimokat: Adidas pakottaa Aleksin käyttämään stringejä
- Feissarimokat: Nainen sohaisi tisseillään ampiaispesään ja toinen nainen loukkaantui
- Feissarimokat: Anni on tiukkana, eikä halua yhtään tykkäystä
- Feissarimokat: Piian perse on levinnyt, ja uskovaisten kuppi mene nurin
- Feissarimokat: Vähän luovempi tapa ilmoittaa kuolemasta
- Feissarimokat: isikiisselille saatiin kaveri!
- Feissarimokat: Riikan lapsista ei tule tappajia, koska he eivät saaneet hampurilaisia
- Feissarimokat: Pinja on pihalla ja ”kyselee kaveri puolesta”
- Feissarimokat: Anun sohvahan ei lähde ilmaiseksi
- Feissarimokat: Piian perse on levinnyt, ja uskovaisten kuppi mene nurin
- Feissarimokat: isikiisselille saatiin kaveri!
- Feissarimokat: Vähän luovempi tapa ilmoittaa kuolemasta
- Feissarimokat: Anni on tiukkana, eikä halua yhtään tykkäystä
- Feissarimokat: Nainen sohaisi tisseillään ampiaispesään ja toinen nainen loukkaantui
- Feissarimokat: Adidas pakottaa Aleksin käyttämään stringejä