21 vuotta vanhan auton myyminen saattaa olla hankalaa – luovuudella ja vaivannäöllä autolle voi tuoda kuitenkin huomattavaa lisäarvoa.

Los Angelesista kotoisin oleva käsikirjoittaja ja ohjaaja, Max Lanman, teki nerokkaan mainoksen myydäkseen kihlattunsa 1996 vuosimallin Honda Accordin. Video meni nopeasti viraaliksi ja auto sai enemmän huomiota kuin kukaan osasi odottaa.

Viisi päivää myöhemmin ”Greenie” -autosta tehty korkein tarjous oli 150 tuhatta dollaria ja video oli kerännyt 4 miljoonaa katselukertaa. Tämän jälkeen eBay sulki myynti-ilmoituksen ”epätavallisen suuren tarjousmäärän vuoksi”, yhtiö kommentoi NBC Bay Are -sivustolle.

”eBayn petoksia käsittelevä osasto ihmetteli, miksi vanhasta, 1996 vuoden Hondasta tehtiin niin korkeita tarjouksia, jonka vuoksi huutokauppa päätettiin sulkea”, Lanman kertoo. eBay ei pystynyt palauttamaan poistettua myynti-ilmoitusta, jonka vuoksi pariskunta joutui laittamaan autonsa uudestaan myyntiin.

”Ilmoituksen poisto oli odottamaton käänne, mutta uskomme kaiken kääntyvän parhain päin. Olemme yleisesti ottaen todella kiitollisia siitä, mitä mainokselle ja tarinallemme tapahtui. Tämä on ollut mahtavaa”, Lanman kertoo.

96 vuoden Hondalla on ajettu 225 tuhatta kilometriä ja autokaupassa sen arvo olisi noin 1500 dollaria.

Uusimman tiedon mukaan myös toinen ilmoitus on poistettu eBaysta, Youtube-videolla kerrotaan.

Tässä ”Greeniestä” kuvattu mainosvideo.

Onko sinulla tai ystävälläsi vanhoja autoja, joiden arvo mitataan muutamissa satasissa tai tuhansissa?

Jaa uskomaton tarina Facebookissa!

Lähde: Boredpanda.com