Piilolinssien poistaminen ennen suihkua on ehkä ärsyttävää, mutta jokainen linssejä käyttävä tietää kuinka tärkeää se on. Tai ainakin melkein jokainen…

29-vuotias Nick Humphreys muuttui sokeaksi jätettyään piilolinssin silmäänsä suihkun ajaksi. Lääkärit totesivat, että Nick oli tehnyt virheen mennessään suihkuun piilolinssit päässä, sillä tuolloin loinen oli onnistunut kaivautumaan sisään hänen silmäänsä.

”En tuolloin ajatellut asiaa sen kummemmin. Minulle ei koskaan kerrottu ettei piilolinssejä saa pitää suihkussa. Piilolinssien pakkauksissa ei ollut varoituksia, eikä optikko koskaan maininnut riskeistä”, Nick kertoo ja jatkaa:

”Lääkärit sanoivat etteivät he tienneet mistä oli kyse, kunnes testitulokset palasivat ja loinen löydettiin niiden avulla.”

Acanthamoeba keratitis -niminen loinen oli kulkeutunut veden mukana Nickin silmään.

”En ollut koskaan kuullut sen nimisestä loisesta tai tulehduksesta, mutta päästyäni kotiin, avasin Googlen ja ymmärsin että minun silmäni saatetaan poistaa kokonaan.”

Nick kuitenkin jatkoi elämäänsä tavalliseen tapaan, kunnes tilanne muuttui pahemmaksi maaliskuussa 2018 Nickin menettäessä näkönsä oikeasta silmästään.

”Olin ajamassa töihin, kun näköni lähti kokonaan toisesta silmästä. En tiedä, kuinka onnistuin pysymään tiellä, mutta ajoin tämän jälkeen suoraan sairaalaan.”

”Rakastan työtäni, mutta en fyysisesti ollut kykeneväinen menemään kotini ulkopuolelle. Kipu oli sietämätöntä ja kävin vain ulkona silloin, kun menin sairaalaan. Olin aivan pohjalla ja ainoa asia, joka piristi minua – jalkapallon pelaaminen – ei ollut enää vaihtoehto.”

”En tietenkään olisi koskaan toivonut, että oikea silmäni sokaistuu, mutta pystyn tästä edespäin sentään jatkamaan elämääni tavalliseen tapaan tietäen, että infektio ja loinen ollaan saatu hoidettua kuntoon.”

”Jos olen rehellinen, niin en olisi ikimaailmassa pitänyt piilolinssejä, jos olisin tiennyt riskeistä. On tärkeää, että piilolinssejä käyttävät ihmiset tiedostavat riskit, jotka voivat aiheutua niinkin tavallisesta toimenpiteestä kuin suihkussa käynti.”

”Menetin 18 kuukautta elämästäni vain siksi, että menin piilareiden kanssa suihkuun. Jos saan näköni takaisin, niin en tule enää ikinä käyttämään piilareita.”

Nick tekee tällä hetkellä vapaaehtoistyötä ”Fight for Sight” -nimisessä yhteydessä ja valistaa ihmisiä piilolinssien käytön mukana tulevista vaaroista.

Tiesitkö sinä, että piilolinssien kanssa on näin vaarallista mennä suihkuun? Jaa uutinen, jotta kukaan ei tee samaa virhettä kuin Nick!