Mies joi päivässä 10 tölkillistä kaikenlaisia energiajuomia, joihin hän pääsi käsiksi.

26-vuotias mies hakeutui lääkäriin kovien vasempaan käteen heijastuvien rintakipujen vuoksi, jotka olivat kestäneet 9 tuntia. Mies kertoo, että hänen vasen kätensä oli puutunut ja hikoilu oli ollut poikkeuksellisen voimakasta.

The Sun -lehden mukaan Teksasissa sairaalaan hakeutunut mies ei kärsinyt korkeasta verenpaineesta tai sykkeestä ja veren happipitoisuudet olivat normaalit. Lääkärit kuitenkin löysivät suonen, joka oli tukkiutunut kokonaan. Kehossa oli tapahtunut myös muita tavallisesta poikkeavia fyysisiä muutoksia.

Mies kertoi sairaalan henkilökunnalle juoneensa noin 8-10 energiajuomaa päivittäin. Tämä vastaa noin neljää litraa.

Potilas kielsi käyttäneensä laittomia huumeita, mutta myönsi polttaneensa askillisen tupakkaa päivässä viimeisen kahden vuoden ajan, Case Reports in Emergency Medicina raportoi.

Raportin kirjoittanut Daniel Solomin kertoo tapauksesta tarkemmin:

”Energiajuomien nauttiminen on suuri terveysongelma puutteellisen säännöstelyn ja kasvavan käytön vuoksi erityisesti nuorten keskuudessa. Energiajuomat sisältävät paljon enemmän kofeiinia kuin virvoitusjuomat tai kahvi. Niissä on myös huonosti tutkittuja ainesosia, jotka voivat aiheuttaa runsaasti nautittuna vaarallisia terveysoireita.”

Potilas pääsi pois sairaalasta noin kahden päivän kuluttua. Hänelle määrättiin ACE-estäjiä, betasalpaajia ja statiineja. Potilas suostui myös lopettamaan tupakoinnin ja energiajuomien nauttimisen.

”Energiajuomat sisältävät runsaasti erilaisia ainesosia, kuten kofeiinia, tauriinia, glukuronolaktonia sekä ginsengia. Tyypillisessä energiajuomassa on noin 0,34 milligrammaa kofeiinia per millilitra, joka tarkoittaa sitä että potilas käytti noin 1,2 – 1,6 grammaa kodeiinia päivittäin. Tappava suun kautta nautittu kofeiinin päiväannos on 10 grammaa. Pienemmät määrät voivat kuitenkin olla myös hengenvaarallisia.

Meidän hypoteesin mukaan energiajuomien runsas nauttiminen geneettisistä riskitekijöistä välittämättä johti potilaan verisuonten tukkeutumiseen. Uskomme, että suuret kofeiinipitosuudet vähensivät potilaan verenkiertoa merkittävästi, jonka seurauksena tukos muodostui”, raportissa kirjoitetaan.