Mies väittää olevansa ihmismagneetti
Saksalainen mies väittää löytäneensä kykynsä 1990-luvun alussa.
Miroslaw Magola väittää voivansa saada kattilat, haarukat ja esimerkiksi Red Bull -tölkit pysymään kiinni päässään, käsissään tai rinnassaan vain mielensä voimalla. 55-vuotias saksalainen kertoo huomanneensa kykynsä 1990-luvun alussa. ”Olen viettänyt vuosi sen jälkeen yrittäen täydllistää tekniikkani ja tutkinut enemmän ihmismagnetismia. Voin vastustaa painovoimaa, koska lataan itseni täyteen energiaa ja kuin raajaa liikuttaen voin saada esineet tekemään kuten haluan, kuin tosielämän magneetti”, Magola kertoi New York Daily Newsille. Magola sanoo päättäneensä keksiä tavan, kuinka ihmiskunta voisi hyötyä hänen taidostaan. Hänen ensimmäinen tavoite on kuitenkin voittaa James Randi Educational Foundation -organisaatiolta miljoonan dollarin palkinto. Organisaatio tarjoaa miljoonan kelle tahansa, joka voi näyttää tieteellisissä olosuhteissa todisteita mistään paranormaalista, yliluonnollisesta tai okkultisesta voimasta tai tapahtumasta. Organisaation mukaan Magola ei ole ollut heihin yhteyksissä, mutta he ovat valmiita testaamaan miehen väitteen. ”Haluamme järjestää yhteisesti sovitun protokollan miehen väitteen testaamiseksi. Ehkä voimme testata sitä juuri hänen pestyään kätensä tai testata väitteen sen jälkeen, kun hän on laittanut talkkia käsiinsä. Ja ehkä tehdä se nojaamatta taaksepäin”, organisaation johtaja D.J. Grothe sanoo. Magola on kuitenkin näyttänyt YouTube-videossa laittavansa talkkia ennen kykynsä demonstroimista. Daily Mailin mukaan mies pystyy magnetismiinsa myös hanskat kädessä, mutta kertoo tarvitsevansa lisää harjoittelua ennen kuin hän voi näyttää taitonsa tv-lähetyksessä. Katso alta video Magolan kyvystä: httpvh://www.youtube.com/watch?v=QRCXm9oOnQc Lähde: Huffington PostLUE MYÖS:
- Matkalaukun pyöriin kääritään nyt teippiä – erikoisella niksillä yllättävä syy
- Tämän värisiä sukkia ei kannata käyttää lentokoneessa – syy voi yllättää
- Eläkeläiset löysivät uuden paratiisin Välimereltä – 1 500 eurolla voi elää ”kuin kuningas”
- Tämä pieni unohdus voi pilata koko syyslomamatkan – tarkista ennen lähtöä
- Thaimaa kiristää matkailijoiden sääntöjä – näin vaikuttaa suomalaisten lomiin
- Matkaoppaat paljastavat: Tästä maasta tulevat hankalimmat turistit
- Teneriffalla paisuu vakava ongelma – lomasi voi olla vaarassa
- Suomalaisten suosikkisaarella muhii ikävä yllätys turisteille – lomailijan maksu voi jopa tuplaantua
- Valititko lennosta somessa? Huijari voi iskeä heti – näin ovela temppu toimii
- Suomen suosituin matkailumaakunta selvisi – yksi alue jättää muut kauas taakseen