Wallenrock / Shutterstock.com
Wallenrock / Shutterstock.com

Lääkärit eivät kuitenkaan kehota hevareita lopettamaan moshausta, sillä riskit aivoverenvuotoon ovat pienet.

Motörheadin keikalla innokkaasti moshannut 50-vuotias saksalaismies paineli lääkäreiden pakeille, kun kova päänsärky oli vaivannut häntä jo pari viikkoa. Hänen päänsä kuvattiin ja kivun aiheuttajaksi selvisi aivoverenvuoto, joka oli syntynyt juurikin moshauksen takia.

Lääkärit porasivat miehen kalloon reiän, poistivat verihyytymän ja imivät verta pois kuuden päivän ajan. Mies toipui Huffington Postin mukaan täysin.

Tapauksesta huolimatta asiantuntijat eivät ole moshausta vastaan ja ovatkin sanoneet, ettei moshaajien tarvitse juuri huolehtia aivoverenvuodoista.

”On luultavasti isompiakin riskejä rokkikeikoilla kuin moshaus. Useimmat yleisössä hyppivät ja moshaavat ihmiset eivät päädy neurokirurgien hoidettavaksi”, neurokirurgi Colin Shieff kommentoi Associated Pressille.

Motörhead-fanin aivoverenvuotoa käytettiin tapaustutkimuksena, joka julkaistiin The Lancet-lehdessä. Tutkimusen tekijät ovat samoilla linjoilla Shieffin kanssa.

”Me emme ole mitään viisastelijoita, jotka neuvovat välttämään moshausta”, tutkimuksen pääkirjoittaja Ariyan Pirayesh Islamian Hannoverin lääketieteellisestä sanoi CBC:lle.

”Tarkoituksemme oli viihdyttää lukijakuntaa melko koomisella tapauskertomuksella moshauksen komplikaatioista, mikä samalla vahvistaa Motörheadin maineen yhtenä maailman raskaimmista rockbändeistä. Samalla halusimme saada lääketieteellisen maailman tietoiseksi fanien alaryhmästä, jotka voivat olla vaarassa, kun moshaavat liikaa”, hän jatkoi.

Lähde: Huffington Post