Epäilty varas piti leikata pois savupiipusta jäätyään kymmeneksi tunniksi jumiin yritettyään päästä sisään alapuolella sijaitsevaan liikkeeseen.

Kaupan omistaja Ernest Raney löysi Michael Wayne Case Jr:n loukusta savupiipusta, joka oli vain noin 26cm leveä.

Vaikka voro oli ollut kymmenen tuntia jumissa ilman ruokaa ja juomaa, ei 38-vuotias epäilty vaikuttanut iloiselta tavatessaan liikkeen omistajan. Case, joka oli sillä hetkellä ilman paitaa, huuteli solvauksia hämmentyneelle kaupanomistajalle, vaikka tämä oli miehen ainoa keino päästä pois.

”Luulin, että lintu tai jokin eläin oli jumissa, joten menin tarkistamaan. Piipusta katsoi kuitenkin ihminen minua kohti, ja kun kysyin, että mitä hän tekee siellä ja miksi hän yrittää murtautua rakennukseen, kävi hän todella sanallisesti väkivaltaiseksi”, kertoi Raney.

Vaikka varas oli päässyt savupiipun pohjalle asti, olisi hän huomannut sisäänpääsyn liikkeeseen olevan mahdotonta, sillä pohja oli tukittu jo monta vuotta sitten.

Pelastajat vapauttivat miehen myöhemmin, mutta draama ei ollut vielä ohi, sillä Case yritti tapella pelastajiaan vastaan ennen kuin hänet pidätettiin ryöstön yrityksestä ja pidätyksen vastustamisesta.

Mies itse kertoi viranomaisille kompastuttuaan alas savupiippuun vahingossa oltuaan ulkona kävelyllä.

httpvh://www.youtube.com/watch?v=63VFxujoqlI

Lähde: Metro