Nainen houkuttelee apinat syliinsä – sadat tuhannet ihmiset ovat nauraneet eläinten vastaukselle
Ihmiset ovat tavallaan apinoita, jotka ajavat nopeita autoja, käyttävät vaatteita ja Internetiä.
Ei olekaan ihme, että apinat käyttäytyvät joskus aivan samalla tavalla kuin mekin. Ihmiset kuitenkin eroavat apinoista muun muassa siinä, että suurin osa heistä osaa käyttäytyä julkisilla paikoilla – katsottuani tämän videon en voi sanoa samaa karvaisista lajitovereistamme. Naisturisti oli vierailemassa Sangeh Monkey Forest -nimisessä puistossa Indoneasian Balilla, The New York Post uutisoi, Nainen oli saanut apinat luokseen ruoan avulla, mutta eläimillä oli mielessä jokin aivan muu. Ei mennytkään kauaa, kun apinat kiipesivät naisen syliin ja alkoivat harrastaa seksiä.
Apinat eivät tuntuneet olevan hämillään ympärillä olevasta yleisöstä, sillä akti alkoi todella vaudikkaasti. Naisella oli kuitenkin kiusallinen paikka, kun hän yritti pidätellä nauruaan samalla, kun eläimet antoivat toisilleen rakkautta.
Ei mennyt kuitenkaan kauaa, kun yksi puistossa työskentelevistä henkilöistä saapui paikalle ja pisti aktille lopun.
Voit katsoa videon alapuolelta!
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tässä ovat maailman parhaat passit – arvaatko kuinka korkealla Suomi on?
- Käytätkö lennolla tätä? Siinä tapauksessa lentoemännät eivät voi sietää sinua
- Näin lentoemännät kostavat salaa rasittaville matkustajille – tätä et halua kokea
- Oletko yksin matkustava nainen? Näillä viidellä niksillä tapaat miehiä lomalla helposti
- Älä koskaan tee lentokoneessa tätä yhtä asiaa: ”Aika varmasti saa porttikiellon”
- Onko lentokoneen vessassa kiellettyä harrastaa seksiä?
- Turistit rynnivät nyt massoina Suomeen – taustalla yksi tietty syy
- Tämä suosikkijuoma maistuu paremmalta lentokoneessa kuin maan pinnalla – kokeile!
- Nerokas niksi: Näin saat matkalaukkusi ensimmäisenä lennon jälkeen
- Suomesta on tullut suosittu kesäkohde – Tästä asiasta turisteja kuitenkin varoitetaan