En ole koskaan ymmärtänyt ihmisiä, jotka aiheuttavat kiusaa tai satuttavat eläimiä huvin vuoksi.

Toisia tahallaan satuttavat ihmiset voivat yleensä itse pahoin ja yrittävät purkaa pahaa oloaan muihin. Tämä ei tee toiminnasta yhtään sen hyväksyttävämpää.

Kingstonissa, Ontariossa ratsupoliisia häirinnyt nainen sai opetuksen

”Hauskan idean” saanut nainen päätti mennä lyömään ratsupoliisin hevosta. Töissä ollut eläin ei pitänyt naisen yllätyksestä, jonka seurauksena se antoi kiusaajan maistaa omaa lääkettään…

Hevonen latasi komean potkun naista selkään ja tilanne päättyi kiusaajan kautta nololla tavalla. Kaiken lisäksi nainen ja kaksi muuta tilanteessa ollutta henkilöä otettiin kiinni, jonka jälkeen heitä vastaan nostettiin syytteet. Poliisin mukaan kolmikkoa odottaa pahimmillaan jopa vuoden vankeusrangaistus ja 10 000 dollarin sakot.

Miten meni noin niin kuin omasta mielestä? Tuossa olisi muutenkin voinut pahimmassa tapauksessa lähteä henki.

Jaa uutinen Facebookissa, jos et käsitä tällaista toimintaa.