Nainen ruokkii 2 metristä haita – sekunteja myöhemmin hän huutaa kivusta

Melissa Brunning on yksi tuhansista turisteista, joka päätyi ruokkimaan haita Australian rannikolla.
Melissa halusi käyttää ainutlaatuisen tilaisuuden hyödyksi, kun hän kuuli mahdollisuudesta ruokkia merten kuninkaita. Ja niin kuin tässä vaiheessa osaat ehkä aavistaa… Homma ei mennyt todellakaan suunnitelmien mukaan.
Australiassa on lukuisia kieltomerkkejä ja kehotuksia, joissa varoitetaan turisteja haiden ruokkimiseen liittyvistä riskitekijöistä.
Paikallisten on kieltomerkeistä huolimatta helppo myydä retkiä, jossa turistit pääsevät katsomaan ja ruokkimaan haita.
2 metrinen ruosteviiksihai halusi maistaa palasen
Melissa oli ruokkimassa suurikokoisia ruosteviiksihaita, jotka ovat luonteeltaan rauhallisia, 7 News Australia uutisoi.
Turistilla oli kädessään pieni lihapala, jonka hän halusi antaa paikalle tulleelle haille. Nainen ei kuitenkaan ymmärtänyt että hai saattaisi ottaa suuremman puraisun ja tällä voisi olla kohtalokkaat seuraukset.
Melissa alkoi huutamaan paniikissa, mutta onneksi paikalla olleet ihmiset saivat hänet autettua takaisin veneen sisäpuolelle.
Hai ei varmasti puraissut naista tahallaan ja tässä tapauksessa turisti ei voi syyttää muuta kuin itseään.
Jaa juttu Facebookissa, jotta ihmiset muistaisivat kunnioittaa eläimiä ja osata myös varoa niitä.
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- Miltä ravintola-annokset ja valmisruoat näyttävät kuvissa vs. todellisuudessa – 21 kuvaa
- ”Työttömyys on ihanaa” – suomalaismiehen laiska asenne herättää ristiriitaisia tunteita
- Testaa näkösi: värinäkösi on täydellinen, jos löydät kaikki näihin näihin kuviin piilotetut sanat
- Moni meistä laittaa laastarin väärin – näin se kannattaa tehdä
- Henna ymmärsi kilohinnan väärin – tässä kiusallinen esimerkki
- Lihatiskin myyjä luultavasti vihaa sinua: Sanna avautuu asiakkaiden ”hankalista” kysymyksistä
- Sisarukset ostivat 9 vesipulloa 920 eurolla: huijaus paljastui liian myöhään
- Nämä röntgenkuvat paljastavat mitä kaikkea ihmiset nieleskelevät ja tunkevat sisäänsä
- Sauva juuttui suomalaisnaisen alapäähän: kysyy apua ongelmaan somessa
- Mikko toteaa ettei suomalaisessa bussissa ei saa puhua toisen kanssa
- Anne haluaa rangaista teinipoikaa – syytä on todella vaikea uskoa oikeaksi
- Sari syyttää pankkia rahattomuudesta – ”Asiakaspalvelu Suomi” vastaa tähän koomisesti
- Perhe vuokrasi kotinsa viikonlopun ajaksi – lohduton näky odotti, kun he palasivat takaisin
- Mikkelissä sijaitsevalla parkkipaikalla hässäkkä: ”Talvi yllätti Tokmannin asiakkaat”
- Lauran myy ruosteista pesukonetta: ”Ei vaikutakoneen toimintaan millään tavalla”
- Vilhelmiina pesi hiuksensa sipulimehulla – osaat ehkä arvata, millainen lopputulos tuli
- Otto lainaa rahaa ja ei maksa yli 3kk vanhoja velkoja takaisin
- Lihatiskin myyjä luultavasti vihaa sinua: Sanna avautuu asiakkaiden ”hankalista” kysymyksistä
- Suomalaisnainen avautuu jenkkisarjasta – ei voisi olla enempää oikeassa
- Sisarukset ostivat 9 vesipulloa 920 eurolla: huijaus paljastui liian myöhään