Merten syvimmät alueet voisivat nielaista jopa Mount Everstin kokoisen vuoren. Ihmisillä on tapana pelätä suurta ja tuntematonta, jonka vuoksi valtameret herättävätkin monissa kunnioitusta ja tervettä pelkoa.

Hait ovat varmasti myrskyjen ohella suurin yksittäinen tekijä, joka saa ihmiset pelkäämään merta. Hailla on kuitenkin turhankin huono maine merten tappajina ja ihmisiä saalistavina hirviöinä.

Maailmassa on 400 erilaista hailajia, joista vain 4 lajia on hyökännyt ihmiseen, WWF kirjoittaa. Tässä tapauksessa, Ranie Pearce, joutui kuitenkin kohtaamaan yhden ihmisten kimppuun hyökkäävistä hailajeista, kun hän yritti ylittää Kaiwi Channelia Yhdysvalloissa.

Youtube
Youtube

The Kaiwi Channel sijaitsee Molokain ja Oahun saaren välissä Hawaijilla ja sen sanotaan olevan uimareille maailman vaikein vesialue.

Ranie Pearce oli päättänut ottaa haasteen vastaan ja uida45 kilometriä pitkän matkan. Hänen mukanaan oli suurempi vene ja kajakko, joiden avulla varmistettiin että hän olisi turvassa komplikaatioiden varalta.

Matka kestää yleensä noin 20 tuntia, mutta Ranien vauhdilla tehtävä olisi hoitunut noin 17 tunnissa.

Youtube
Youtube

Tilanne koki karmivan muuttujan

Ranie ui keskellä merta, kunnes hänen näkökenttäänsä ilmestyi jotain pelottavaa: tiikerihai oli huomannu avomerellä olevan naisen ja alkoi kierrellä häntä uhkaavasti.

Tiikerihait ovat yksi neljästäsadasta hailajista, jotka voivat käydä ihmisen kimppuun.

Youtube
Youtube

Kajakki ja laiva yrittivät puuttua peliin menemällä lähelle haita, mutta turhaan.

Hai oli niin kiinnostunut meressä olevasta Raniesta ettei se suostunut lähtemään tiehensä.

Tilanne muuttui koko ajan uhkaavammaksi.

Youtube
Youtube

Keskeytys

Kajakki ja laiva yrittivät 8 minuutin ajan häätää haita tiehensä. Loppujen lopuksi heidän oli pakko keskeyttää haaste, jotta Ranien henki ei olisi vaarassa.

Ranie oli loppujen lopuksi helpottunut päästessään pois vedestä.

Voit katsoa oheiselta videolta, kuinka jännittävä tilanne eteni. Minä sain kylmiä väreitä…

Onneksi veneessä ja kajakissa olleet ihmiset ymmärsivät nostaa Ranien pois vedestä. Hai ei olisi välttämättä tehnyt mitään, mutta tässä tapauksessa ei kannattanut ottaa riskiä.

Jaa tämä video, jos uskot että ystäväsi haluavat nähdä pätkän joka sai ainakin minut pidättämään hengitystäni!