Kiusaaminen on väärin kaikissa tilanteissa — oli kyse sitten koulusta, työpaikalta tai urheilujoukkueesta. Kiusaaminen voi pahimmillaan johtaa masennukseen, itsetunnon totaaliseen tuhoutumiseen ja jopa itsemurhaan. Onneksi joissakin tapauksissa kiusaamista kokeneet henkilöt ovat selvinneet ja ovet tämän seurauksena entistä voimakkaampia ihmisiä.

Evita Delmundo oli tavallinen tyttö, jonka ulkonäkö poikkesi muista lapsista. Tämän huomasivat myös muuta lapset, jotka alkoivat kiusaamaan naista ulkonäkönsä vuoksi.

“Kukaan ei halunnut olla ystäväni peruskoulun aikana”, Evita Delmundo kertoo ja jatkaa: ”Sydämeni oli täysin murtunut, olin yksinäinen.”

1

Luokkatoverit kutsuivat naista ”hirviöksi” ja ”suklaamurukeksiksi”, sillä hänellä oli runsaasti tummia luomia.

2

Eräänä päivänä nainen onnistui kuitenkin voittamaan pelkonsa, jonka seurauksena hän ilmoittautui Miss Universe -kilpailuun.

3

Evita oppi hyväksymään itsensä kirkon järjestämällä leirillä, kun hän oli 16-vuotias.

4

“Opin rakastamaan itseäni ja kommunikoimaan muiden kanssa”, Evita kertoo. Hän on myös suunnitellut, poistattavansa luomet, jotka ovat kosmeettinen häiriötekijä.

5

”Tämä oli luultavasti ensimmäinen hetki, kun hyväksyin itseni juuri sellaisenaan kuin olen.”

6

Nainen osallistui karsintoihin 17. päivä kesäkuuta ja nyt hän odottaa vastauksia. Me pidämme hänelle peukkuja!

7

Jaa tämä artikkeli, mikäli Evita Delmundo on mielestäsi todella kaunis nuori nainen!

Lähde: dailymail.co.uk