Kuultuaan tuomion elinkautisesta naiset saivat kohtauksen, alkoivat hyperventiloimaan ja pyörtyivät lattialle (katso video alhaalta). Tapaus on saanut maailmalla hyvinkin paljon huomiota. Tapaus jossa kaksi naista pahoinpitelivät 3-vuotiaan tytön hengiltä vyöllä ja muoviripustimella, koska tytölle sattui vahinko potalla, on hyvin järkyttävää luettavaa.

Oikeuden tuomari sanoi istunnossa, että uransa aikana ei ole nähnyt vastaavaa tapausta. ”On lähes mahdotonta kuvailla sanoin mitä lapsi joutui kärsimään” kuvaili tuomari. Poliisi raporttien perusteella lapsesta ei ollut jäänyt yhtään kohtaa ilman lyöntejä. Lapsi oli ollut lomalla 2 viikkoa kummitätinsä sekä lapsen äidin parhaan kaverin luona. Pahoinpitely juonsi juurensa, kun lapselle oli sattunut ”pottavahinko”.

Osa jäljistä osa olivat tapahtumapäivää vanhempia. Tuomitut perustelivat tekoaan sillä, että eivät tienneet tappavansa tyttöä. Tyttöä oli yritetty elvyttää ja ensiavun saapuessa paikalle tyttö oli ollut kuolleena jo hetken aikaa.

Taustalla huutava nainen on toisen tuomituista äiti ja hänet heitetään myös ulos istuntosalista. Hänet heitetään ulos salista ja matkalla hän huutaa, ”Nouse ylös, nouse ylös.. En voi jättää tytärtäni näin!”

Elinkautinen eri osavaltioissa Yhdysvalloissa saattaa olla eripituinen, mutta Etelä-Carolinen osavaltiossa se tarkoittaa, että istut lopun elämäsi ilman mahdollisuutta ehdonalaiseen.

Lähde: Daily Mail

Katso naisten reaktio, kun he kuulevat tuomion:

httpvh://www.youtube.com/watch?v=OAdtNhXmsOk