Maapallollamme on tuhansia kohteita, jotka ovat sykähdyttävän kauniita, mutta samalla tappavan vaarallisia.

Kokosimme tähän artikkeliin paikkoja, joihin ei kannata lähteä telttailemaan ellei ole tietoinen mahdollisista seurauksista. Nämä alueet ovat vieneet kymmenien ihmisten hengen ja siksi osassa niistä uskotaan elävän kummituksia.

Löydät kohteet alapuolelta!

1. Aokigahara – Itsemurhametsä

Japani

Tämä karmaiseva ja tiheä metsä sijaitsee Mount Fuji -vuoren juurella. Aokigahara on suorastaan epätodellisen kaunis, mutta se tunnetaan maailman suosituimpana paikkana tehdä itsemurha. Metsässä henkensä riistäneitä ihmisiä ei välttämättä löydetä vuosiin, sillä sen kasvillisuus on äärimmäisen tiheää. 

2. Jacob’s Well

Teksas

Vaikka Jacob’s Well näyttää rentouttavalta leiripaikalta niin sen syvä lähde on armoton paikka. 

Jacob’s Well on yksi maailman vaarallisimmista sukelluskohteista. Se on 1,8 kilometriä syvä, täynnä luolia ja ahtaita onkaloita. Jacob’s Well on tiettävästi vienyt tähän päivään mennessä kahdeksan sukeltajan hengen.

3. The Screaming Dering Woods

Kent, Iso-Britannia

Tämä metsä kasvaa Kaakkois-Englannissa ja se tunnetaan koko maan kummittelevimpana metsänä. Metsässä kerrotaan tuhansien vuosien aikana tapahtuneen kidnappauksia, joukkomurhia, uhrauksia ja se on ollut suosittu kohde erilaisille kulteille. 

4. The Hoia Baciu

Romania

Tämä metsä ei ole pelkästään Draculan koti, sillä se tunnetaan metsien Bermudan kolmiona. 

Kolmen vuoden aikana alueelta on tullut lukuisia UFO-havaintoja ja katoamisilmoituksia, joissa pahimmillaan sadat lampaat ja paimen ovat eksyneet metsään. 

5. Madidin Kansallispuisto

Bolivia

Tämä kansallispuisto sijaitsee asumattomassa viidakossa, jossa ihminen ei ole juuri koskaan käynyt. Viidakko on todella kaunis ja värikäs, mutta se on tuhansien myrkyllisten, aggressiivisten ja tappavien eläinten sekä kasvien koti. 

Täällä vierailevat ihmiset joutuvat nopeasti hautaan elleivät he tunne alueen eläimiä ja kasveja. 

6. Bermudan kolmio

Florida / Bermuda / Puerto Rico

Tämä ei todellakaan ole mikään turistinähtävyys, sillä alue ulottuu yli 500 000 neliökilometrin alueelle. Alueella on todella synkkä maine, sillä todella monet lentokoneet, laivat ja ihmiset ovat kadonneet alueelle ikuisiksi ajoiksi.

Alueen pelottavaa mainetta ja siitä liikkuvia tarinoita ollaan yritetty kumota, mutta kukaan ei ole ainakaan vielä onnistunut selittämään alueella tapahtuvia katoamisia. On vain yksinkertaisesti mahdotonta, että kaikki olisi sattumaa.

7. The Mount Everestin ”Kuoleman Vyöhyke”

Himalaja

Mount Everestille kiivetessä hapen määrä vähenee vaihe vaiheelta, kunnes hengittäminen on lähes mahdotonta. Kiipeilijällä on edessään lähes varma kuolema, jos hän jää jumiin ”Kuoleman Vyöhykkeelle”, eikä ole valmistautunut. Ja mikä pahempaa, Mount Everestille on tänä päivänä jopa ruuhkaa, jonka vuoksi kiipeilijät joutuvat odottamaan vuoroaan kuoleman vyöhykkeellä. 

Mount Everestille kuolleita ihmisiä ei pystytä pelastamaan helikopterin avulla ja tehtävä on liian vaarallinen myös kiipeilijöille. Siksi Mount Everestille kuoleminen on kiipeilijän viimeinen hautapaikka. 

8. The Abyss -seinä 

Santa Cruz

Santa Cruzin edustalla on maailman toiseksi suurin elävä koralliriutta ja siksi kyseessä on todella suosittu sukelluskohde. Paikka on kuitenkin tunnettu myös riutasta, joka syvenee äkillisesti 3,2 kilometriä. 
Alueella on siis kohta, jossa lämmin ja turkoosi vesi muuttuu mustaksi ja avaa portin tuhansia metrejä syvään valtamereen. 

9. Geomantong -luolien lepakot 

Malesia

Geomantong -luolat sijaitseva tiheän ja kostean sademetsän sydämessä. Luolien sisällä elää lukemattomia lepakoita, joiden uloste on muodostanut kymmeniä metrejä korkeita vuoria.

Luola on täynnä ötököitä, kuten torakoita ja loisia, jotka syövät lepakoiden ulostetta. 

10. Danakilin rikkialtaat 

Etiopia

Jopa alueen nimi kuulostaa epäilyttävältä. Alueelle ei sada vettä juuri koskaan ja samalla se on yksi kuumimmista paikoista maan päällä. Alue on myös 124 metriä meren pinnan alapuolella, joten se on kirjaimellisesti yksi maailman masentavimmista paikoista. 

Vähäinen sade ja vulkaaninen maaperä luovat geologisesti merkittävän alueen, jossa on rikkialtaita, mustaa laavaa ja värikkäitä mineraaleja sisältäviä altaita. 

Mikä näistä kohteista oli sinun mielestäsi kamalin? Jaa uutinen Facebookissa ja kerro mielipiteesi!