Neuvostoliiton ”kuoleman kaupunki” pysyi piilossa 50 vuoden ajan – siellä asuu nykyään yli 80 000 ihmistä

II maailmansodan loppuessa, Gulagin vangit alkoivat rakentaa salaista ”City-40” -nimellä tunnettua hanketta, jossa Neuvostoliitto tuotti plutoniumia.

Vuonna 1945, Neuvostoliitto kuljetti noin 40 000 vankia 12 erilliselle pakkotyöleirille, jossa heidät pakotettiin rakentamaan ydinvoimaloita ydinfyysikkojen ohjeistuksella. 

Neuvostoliiton vangit olivat valinneet pakkotyön ymmärrettävästä syystä, sillä alkuperäisen rangaistuksen mukaan he olisivat joutuneet kärsimään Siperiassa 25 vuotta, kun taas toisena vaihtoehtona oli työskennellä City-40 hankkeen parissa 5 vuoden ajan.

Ensimmäinen ydinreaktori saatiin valmiiksi 18 kuukaudessa ja lähistölle rakennettiin myös toisia reaktoreita alueelle, joka tunnettiin myöhemmin nimellä Ozersk.

Pakkotyöhön suostuneet vangit eivät vielä tuolloin tienneet, että he olivat allekirjoittaneet itselleen kuolemantuomion. Yksikään vangeista ei tulisi elämään yli 5 vuoden ajan voimakkaan säteilyn vuoksi, jolle he altistuivat päivittäin.

Kaupunkia ei koskaan merkitty kartalle ja sen rakennuksia ei käytännössä ollut olemassa

Kaupunki tunnetaan nykyään nimellä Ozersk, mutta sitä ennen se tunnettiin koodinimillä ”City-40”, ”Chelyabinsk-40” ja ”Chelyabinsk-65.” 

Ozersk oli Neuvostoliiton ydinaseohjelman synnyinpaikka ja tänä päivänä se tunnetaan yhtenä maapallon saastuneimmista alueista. Silti moni asuu edelleen siellä, vaikka terveysriskit ovat valtavat.

Ozersk perustettiin vuonna 1947 ja kaupunkia ympäröi brutaali piikkilanka-aita. Lisäksi kaupungin ympärillä partioi aseistautuneita vartijoita.  

Ihmiset huijattiin asukkaiksi City-40:seen, sillä heille luvattiin korkeat elinolosuhteet 

Kansalaiset, jotka muuttivat asumaan City-40 -kaupunkiin tulivat saamaan paremmat elinolosuhteet kuin missään muualla Neuvostoliitossa: työtä, josta sai hyvää palkkaa, laadukkaan koulutuksen, hyvän kodin jne. Kaupungin sisällä olleiden ruokakauppojen luvattiin notkuvan laadukkaista raaka-aineista – samaa ylellisyyttä ei päässyt kokemaan muualla Neuvostoliitossa.

Asukkaille kerrottiin että he pystyivät ostamaan eksoottisia hedelmiä, jälkiruokia, laadukkaita vaatteita ja hajuvesiä – heistä tultaisiin pitämään erinomaista huolta. Tänä päivänä näistä lupauksista on kulunut useita vuosikymmeniä, mutta vain harva asia on muuttunut: Ozersk on edelleen suurimman osa ydinvoimaohjelmasta työskentelevien kansalaisten koti ja se on edelleen äärimmäisen varjeltu ja salainen alue (vaikka vuonna 1994, se pääsi vihdoin maailmankartalle). 

Turvallisuusmääräysten laiminlyöntien vuoksi, alueella on sattunut myös onnettomuuksia, jotka ovat saastuttaneet suuria alueita koko kaupungista

1945 ja 1957 välisenä aikana Mayakin ydinvoimala dumppasi ja päästi valtavia määriä radioaktiivista jätettä ydinvoimalan ympäristöön, josta osa päätyi Techa-jokeen ja sen kautta Jäämerelle. Tutkijat epäilevät että yhteensä ympäristöön lasketun jätteen määrä vastaa 2-3 kertaista määrää Tsernobylin onnettomuuten verrattuna. 

Näin välinpitämätön toiminta johti luonnollisesti katastrofiin, joka eskaloitui vuonna 1957. Maan alle säilötty tankki, joka sisälsi nestemäistä ydinjätettä, räjähti ja saastutti tuhansia neliökilometrejä.

Moni ihminen kuoli radioaktiivisen säteilyn aiheuttamiin sairauksiin, kuten syöpään. Yhteensä noin 470 tuhatta Neuvostoliiton kansalaista altistui säteilylle.

Viranomaiset ja poliitikot lakaisivat tapahtumat maton alle ja ihmiset eivät tienneet elävänsä radioaktiivisella alueella  

Neuvostoliitto teki sen, minkä se osasi parhaiten – se piilotti kaiken nopeasti ja kielsi tapahtumat lähes kolmen vuosikymmenen ajan. Onnettomuuden jälkeen Techa-jokeen ei saanut enää dumpata roskaa – tämän jälkeen ydinjätettä alettiin kaatamaan lähistöllä sijaitseviin mataliin järviin.

Yksi saastuneista järvistä on Karachay – se tunnetaan paremmin nimellä ”Plutonium järvi” tai ”Kuoleman järvi”. Vuonna 1967 Karachay kuivui ja levitti radioaktiivista jätettä laajalle alueelle.

Suuresta radioaktiivisuudesta huolimatta, yli 80 tuhatta ihmistä asuu edelleen Ozerskin kaupungissa. 

Suurin osa Ozerskin kaupungin asukkaista tuntee ylpeyttä saadessaan asua alueella, joka tunnetaan ”maapallon hautausmaalla.” 

Tänä päivänä Ozersk on suurimmaksi osin saastunut ja sitä kutsutaan tämän vuoksi maapallon hautausmaaksi, silti suurin osa asukkaista ei halua muuttaa pois. Alueella asuvat ihmiset uskovat olevansa ”valittuja” ja ylpeitä kaupunkinsa järkyttävästä historiasta. 

Samira Goetschel, 2016 tehdyn City-40 -dokumentin ohjaaja, kertoi kuvauksista medialle: 

”Jotta ihmiset jäisivät alueelle, hallitus piti huolta siitä että he uskoivat asuvansa paratiisissa. Heillä oli kaikki, mitä tarvittiin onnelliseen elämään ja jopa enemmän kuin kaupungin ulkopuolella asuvalla väestöllä. Kaupunkia ei myöskään ollut kartalla; asukkaat muodostivat valtion, valtion sisällä. Heidän identiteettinsä pyyhittiin. Heitä ei ollut olemassa kaupungin ulkopuolella. Minun henkilökohtaisen kokemukseni mukaan tuntui aivan siltä kuin olisin astunut hämärän rajamaille. Aivan kuin nämä ihmiset olisivat eläneet toisessa ulottuvuudessa.” 

Tiesitkö sinä että Venäjällä on kaupunki, jolla on näin karmiva historia? 

Jaa uutinen Facebookissa, jos uskot että ystäväsi haluaisivat lukea visusti kätketystä salaisuudesta, joka on tullut vihdoin julki koko maailmalle. 

Lähde: Boredpanda.com


Saat kympillä 60 euroa pelirahaa ja ilmaiskiekat

Yhdellä 10 € talletuksella saat

  • 60€ pelirahaa
  • 25 ilmaiskierrosta Book of Deadiin
  • Bratislavan kasinomatkan arvonta