Suurin osa ihmisistä haluaisi muuttaessaan päästä suurempaan asuntoon. Olen kuitenkin oppinut että mitä suuremmassa asunnossa elää, niin sitä enemmän turhuuksia tulee säilytettyä.

New Jerseysta, Yhdysvalloista kotoisin oleva Jessie Lipskin oli varttunut pienessä kodissa, joten ahtaissa tiloissa asuminen ei ollut hänelle uutta.

Jessie Lipskin ei koskaan välittänyt materialistisuudesta

Eräänä päivänä hän kuuli ihmisistä, jotka asuvat remontoiduissa busseissa vuoden ympäri – Jessie tiesi että tämä asumisratkaisu tulisi sopimaan hänelle.

Jessie etsi ja löysi vanhan 60-luvun bussin, jonka hän osti 7000 dollarilla. Tämän jälkeen hän aloitti remontin ja muutti 37 neliömetrin tilan unelmiensa kodiksi.

Hän myi bussin vanhat penkit ravintolaan ja päätti maalata bussin sisäpuolen valkoiseksi.

Bussin remontoiminen ja kalustaminen ei ollut kaikista helpoin projekti, mutta Jessien mukaan uusi koti tuntui silti avarammalta.

Remontti, kalusteiden hankinta ja muut kulut nousivat yhteensä noin 100 000 dollariin. Jessie kuitenkin selvisi projektista ystäviensä ja perheensä avustuksella.

Katso oheiselta videolta, kuinka upea lopputuloksesta tuli: