shutterstock_82162555

25-vuotiaasta Henrik Rummelista tuli viime vuoden olympiakisojen aikaan maailmanlaajuisesti tunnettu julkkis – ei tosin olympiapronssinsa ansiosta, vaan mitaliseremoniassa napatun nolohkon kuvan ansiosta.

– Tyttöystäväni häpesi hirveästi, mutta nyt kaikki on hyvin – olemme menossa naimisiin heinäkuussa, kertoo amerikkalainen olympiamitalisti Sportbladetin haastattelussa. Lähes vuosi on kulunut siitä, kun Henrik Rummelin elämä heitti häränpyllyä muutaman päivän ajan yhden viattomaksi ajatellun kuvan takia.

Rummelin soutujoukkue voitti viime olympialaisissa pronssia, mutta enemmän otsikkoja nostatti kuitenkin poskia kuumottava kuva, jossa Rummelin innokkuus korostuu myös miehen ihonmyötäisten sortsien etumuksessa. Kuva aiheuttikin hilpeyttä ympäri maailmaa.

Miestä huvitti se, että artikkeli hänestä mitaliseremoniassa oli luetuin olympialaisiin liittyvä juttu ruotsalaisella sportbladet.se -sivustolla. Mies vitsailikin, että on siistiä olla julkkis Ruotsissa, koska ei ole aiemmin ollut tunnettu muista asioista kuin urheilusta. Vaikka hänen vanhempansa huolestuivat miehen masentuvan, otti urheilija asian huumorilla.

Rummelin tuleva vaimo ei edelleenkään pidä asiaa hauskana, mutta kuva ei kuitenkaan vaikuttanut ratkaisevasti parin hääsuunnitelmiin. Mies paljastaa myös, ettei kuvan erektio ole aito – hänellä on tapana laittaa ”se” tiettyyn asentoon, jotta kisoissa soutaminen tuntuisi mukavammalta. Soutajien urheilupuvut kun vaan ovat niin ihoa myötäileviä, että kaikki alla oleva tulee kyllä näkyviin..!

Katso kohukuva tästä

Lähde: Aftonbladet