Luovat ja aikaansaavat ihmiset voivat tehdä mielettömiä asioita!

Harvalle tulisi mieleen, että navetasta voisi saada rakennettua unelmien kodin. Lannan haju, lika ja kotieläimet eivät välttämättä tuo ensimmäisenä mieleen ajatusta kodikkaasta paikasta, jossa voisi nukkua yönsä hyvin.

Andrew Towne ja Crystal Madrilejos päättivät kuitenkin ottaa haasteen vastaan. He kunnostivat navetan vimpan päälle ja muuttivat asumaan siihen.

Medinasta, Ohiosta kotoisin oleva Andrew Towne leikki lapsena 80-vuotiaassa navetassa. Hän ei kuitenkaan olisi koskaan osannut aavistaa, että tulisi jonain päivänä muuttamaan navetan upeaksi kodiksi yhdessä ala-asteen luokkatoverin, Crystal Madrilejosin, kanssa.

Vuosikymmeniä myöhemmin tämä kuitenkin tapahtui. Andrew ja Crystal olivat perustaneet perheen ja hankkineet kaksi lasta.

Katso kuinka neljän hengen perhe muutti 80 vuotta vanhan navetan lämpimäksi ja kodikkaaksi kodiksi, joka on hurmannut ihmiset.

Katso video alapuolelta!

Jaa uutinen Facebookissa, jos haluaisit asua tällaisessa kodissa!