Perheenäiti kärsi vuoden ajan päänsärystä – lääkärin röntgen-kuva paljasti hirvittävän totuuden

Teksasista kotoisin oleva 31-vuotias perheenäiti, Yadiro Rostro, oli kärsinyt kovasta päänsärystä lähes vuoden ajan.
Lääkäriin mentäessä Yadiro passitettiin röntgen-kuvaan. Sitten lääkärit tekivät karmivan havainnon.
Yadiro Rostro oli neljä vuotta sitten kärsinyt kovasta päänsärystä. Oireet olivat tuolloin alkaneet 9 kuukautta sitten. Oireisiin ei kuulunut pelkkä päänsärky. Yadiron näkö oli myös heikentynyt.
Oireiden voimistuessa Yadiro päätti hakeutua lääkäriin, jossa hänen aivonsa kuvattiin. Lääkärit huomasivat välittömästi ettei kaikki ollut kunnossa. Yadiron pään sisällä oli muodostumia, jotka muistuttivat kasvaimia, Daily Mail uutisoi.
Tarkempien tutkimusten jälkeen lääkärit pystyivät vihdoin antamaan tarkan diagnoosin.
Mitä hänen päänsä sisältä löytyi?
Yadiron pään sisälle ilmestyneet muhkurat eivät olleet kasvaimia, vaan munia. Hänen päästää löytyi kahdeksan heisimadon munaa.
Tapaus oli lääkäreiden mukaan äärimmäisen epätavallinen. Yadiro oli mitä todennäköisimmin saanut madot pilaantuneesta ruoasta, jonka jälkeen madot olivat päässeet verenkierron mukana hänen aivoihinsa.
Yadiro leikattiin ja operaation aikana kirurgit joutuivat avaamaan hänen kallonsa munien poistamiseksi.
Operaation jälkeen lääkärit olivat varmoja siitä, että munien sisällä eli heisimatoja.
Yadiron taustaa silmällä pitäen lääkärit uskovat, että hän oli saanut tartunnan kaksi vuotta aikaisemmin ollessaan lomalla Meksikossa.
Yadiron tapaus päättyi onnellisesti ja hän selvisi säikähdyksellä.
– Luulen, että hän on onnellinen selviydyttyään elossa. Hänen päänsärkynsä on poissa ja hän voi paljon paremmin, lääkäri Richard Meyrat kertoo.
Karmiva tarina! Onneksi kaikki päättyi Yadiron kannalta hyvin!
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Feissarimokat: keskustelua kirpputorilla, jossa säännöt ja terve järki ovat karanneet käsistä aikapäiviä sitten
- Feissarimokat: nainen haluaa tulla ulos kaapista miehelleen – kysyy vinkkejä Naistenhuoneesta
- Nämä ihmiset heräsivät aamulla luultavasti erittäin pahan morkkiksen ja krapulan kanssa
- Pyöräilijä lähtee laskemaan maailman vaarallisinta rataa – videota katsoessa adrenaliini valtaa kropan
- Näin herkullisilta ruoka-annokset näyttävät naisten näkökulmasta – 10 upeaa kuvaa
- Feissarimokat: naisella palaa käämit pahemman kerran – lue päivitys
- Feissarimokat: nainen aikoo tehdä lasu-ilmoituksen heitteillejätöstä – syy on naurettava
- Vitsi: tällaista elämä on ennen naimisiinmenoa ja naimisiinmenon jälkimainingeissa
- Feissarimokat: Poikaystävä lähtee asepalvelukseen ulkomaille Vekarajärvelle – tai sitten ei
- ”Juopuneet pehmolelut” kuvanmuokkaajien tähtäimessä – lapsuus menee pilalle näitä katsoessa
- Mies osti huutokaupasta hylätyn ladon – sisältä löytynyt arvokas yllätys muutti koko hänen elämänsä
- Kahteen parkkiruutuun pysäköity Jeep saa autoilijan raivostumaan – katso mitä hän tekee
- Feissarimokat: ”olisiko sinulla jyrsijän tarvikkeita ja sit sellaisia elokuvia”
- Missä on työturvallisuus? Kaivurilla työskentelevästä miehestä otettu kuva leviää somessa
- Feissarimokat: puskaradiossa käsitellään pahoinpitelyä, velkoja ja liesituuletinta
- Feissarimokat: Riku pieraisi pönttöllä – sitten naapuri alkaa huutaamaan alakerrassa
- Feissarimokat: poika kertoo salaisuuksia äidistään – tietoja ei ollut tarkoitettu kaikille
- Feissarimokat: Iina unohteli olevansa parisuhteessa – yritti ratkaista ongelman kummallisesti
- Onko lukkoosi ilmestynyt pala teippiä? Tämä voi kertoa salakavalasta vaarasta
- Feissarimokat: nainen halusi nähdä poikaystävän tiliotteen – löysi pari epäilyttävää sovellusta