Poika söi hampurilaista ja tunsi kurkussaan pistävää kipua – Varo tätä grillatessasi

Fioren perhe vietti vapaapäivää ja grillasi hampurilaisia pihallaan. Kukaan ei osannut aavistaa että täysin tavallinen ilta tulisi päättymään sairaalareissuun.
Fioren perheen poika söi hampurilaista ja alkoi yhtäkkiä tuntea kovaa kipua kurkussaan. Pahinta tilanteessa on se, että kyseinen tapaturma on huomattavasti yleisempi kuin moni osaisi kuvitella, CBC kirjoittaa.
Anthony oli tuntenut piston kurkussaan, jonka jälkeen hän alkoi kirkumaan voimakkaan kivun kourissa. Hän kertoi että aivan kuin neula pistäisi häntä kurkussa. Vanhemmat päättivät viedä poikansa välittömästi sairaalaan.
Sairaalassa Anthonysta otettiin röntenkuva, jonka ansiosta lääkärit löysivät pojan kurkusta metallisen neulan. Lääkäreiden mukaan Anthonyn suuhun oli joutunut metalliharjasta peräisin oleva rautalanka.
Rautalangan poistaminen ei ollut helppoa, mutta se täytyi saada pois – pieni metallilanka olisi voinut aiheuttaa pahempia vammoja pojan suolistossa.
Anthony leikattiin ja kaikki sujui mallikkaasti, mutta paranemisprosessi ei alkanut hyvin. Anthony oli saanut tulehduksen, joka oli metallilangan aiheuttama. Anthony sai voimakkaan antibioottikuurin ja lopulta hän pääsi turvallisesti kotiin.

Vanhemmat päättivät heittää metalliharjan roskiin, sillä he eivät halua joutua painajaismaiseen tilanteeseen uudestaan.
CBC:n mukaan kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun metalliharjasta irronnut rautalanka on joutunut ihmisen elimistöön.
Harja tulisi vaihtaa tarpeeksi usein ja laadusta ei tulisi tinkiä. Grillin voi myös puhdistaa muilla keinoilla.
Grillikausi on kohta alkamassa ja moni aloittaa sesongin puhdistamalla grillin huolellisesti – siksi on tärkeää että jaat tämän varoittavan esimerkin eteenpäin Facebookissa!
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Feissarimokat: hukatuiden tavaroiden metsästystä: vieraan naisen asu aviomiehen kotona
- Feissarimokat: mitä tehdä, kun kakkoshätä iskee julkisella paikalla? Lue kiusalliset tarinat
- Feissarimokat: Sirpa tarkkailee ihmisiä ostoskeskuksissa – ”70% ovat ylilihavia”
- Pariskunta lavasti kosinnan ravintolassa – tekivät sen saadakseen ilmaisen jälkiruoan
- Näin valmistat täydellistä perunamuusia 10 minuutissa – kaksi helppoa vaihetta
- Feissarimokat: kebab-rullassa oli liikaa lihaa – ”multa meni ruokahalu”
- Hurjia otoksia toisen maailmansodan aseista ja bunkkereista – ajatuksia herättäviä valokuvia
- Feissarimokat: Miehet vs. naiset kirpputorilla – Timo tiivisti eron erittäin yksinkertaisella tavalla
- Feissarimokat: Airin mukaan raskauden jälkeen ei saisi tai pitäisi olla pulskassa kunnossa
- Feissarimokat: kaunis nainen lähetti kaveripyynnön – Miika pyytää apua tilanteeseen