Simon Booth / Shutterstock.com
Simon Booth / Shutterstock.com

Helle Sørensen metsästi rakkautta netissä, mutta nyt näyttää siltä, että kumppanin etsiminen johti naisen kuolemaan.

Maanantai-iltana kaksi 10-vuotiasta poikaa teki hurjan löydön. He olivat leikkimässä, kunnes yhtäkkiä huomasivat verisen naisen betonilattialla suljetussa sahaverstaassa Ruotsin Tommerupissa. Poliisit pystyivät nopeasti tunnistamaan naisen hänen mukanaan olleen henkilökohtaisen omaisuutensa perusteella – nainen oli 33-vuotias paikallinen.

Olosuhteet olivat naisen kuolemaan liittyen aluksi niin mystiset, että poliisi ei pystynyt sanomaan, oliko hän tehnyt itsemurhan vai tullut murhatuksi. Nyt nostetaankin kysymysmerkki esiin, ja sen eteen kuva nuoresta naisesta rakkautta metsästämässä.

Nainen kirjoitti netin deittisivustolla etsivänsä ystäviä, joihin hän voisi luottaa, ja joilla olisi hyvä sydän ja huumorintajua. Viime viikolla 74-vuotias mies oli ottanut yhteyttä naiseen. Eilen tiistaina mies pidätettiin epäiltynä taposta – hän oli luultavasti puukottanut naisen kuoliaaksi. Motiivi murhaan on edelleen epäselvä, eikä tapausta haluta poliisista vielä kommentoida enempää. Naisen kerrotaan kuitenkin eläneen psyykkisestä sairaudesta kärsiville aikuisille tarkoitetussa tukikeskuksessa.

Lähde: Expressen