Remonttimies saapuu pariskunnan kotiin – piilokamera paljastaa raivostuttavan huijauksen

Remonttia tekevien yritysten ja yksityishenkilöiden laatu vaihtelee valtavasti. Siksi hyvän remonttimiehen löytäminen saattaa olla haastavampaa kuin aluksi voisi kuvitella.
Huono remppamies voi pahimmillaan aiheuttaa vahinkoa, jotka maksavat paljon enemmän kuin koko remontti. Putkiin syntyvät vahingot ovat usein asia, jotka aiheuttavat kaikista kalleimmat vahingot, kun naapurin katosta alkaa yhtäkkiä valumaan vettä…
Remonttimiehen päästäminen omaan taloon vaatii luottamusta ja jonkinlaista tutustumista. Suurin osa remonttia tekevistä yrityksistä toimii rehellisesti, mutta kaikilla ei ole puhtaat jauhot pussissa.
Tämä uutinen kertoo pariskunnasta, joka ei uskaltanut luottaa ”tuttuun” remonttimieheen.
Pariskunta oli aikaisemmin palkannut saman kaverin hoitamaan homman, mutta he epäilivät vilppiä jo tuolloin…
Pariskunta otti yhteyttä Inside Edition -uutiskanavalle, jotta he saivat apua kinkkiseen tilanteeseen.
Inside Edition kutsui paikalle kaksi remonttifirmaa, jotka ovat erikoistuneet ilmastolaitteiden huoltamiseen.
Ilmastointikanavat keräävät pitkässä juoksussa paljon pölyä ja tutkimuksessa haluttiin selvittää mitä remonttimiehet tekivät, kun ketään ei ollut paikalla vahtimassa…
Pariskunnan kodin ilmastointikanavassa oli todella vähän pölyä ja se vaati vain perus siivouksen — ei muuta. Kuvaustiimi tiesi, että urakka oli pieni ja sen että remontoija huijaisi, jos hän väittäisi muuta.
Sitten tutkiva ryhmä alkoi töihin. He asettivat piilokameroita ympäri taloa, jotta he näkisivät mitä remonttimiehet tekevät.
Piilokamerat tulisivat kuvaamaan työmiehiä, kunnes oli aika katsoa tallennetut nauhat…
Ryhmä toivoi ettei vilppiä tapahtuisi. Tällä kertaa tilanne oli kuitenkin valitettavasti toisin.
Suunnitelma vilpin paljastamiseksi: talon omistajana esiintynyt toimittaja aikoi kysyä työn hintaa ja verrata sitä tämän jälkeen oikeisiin hintoihin.
Työmies kiipesi välittömästi ullakolle paikkaan, jossa ilmastointilaite sijaitsi, mutta seuraavaksi hän teki jotain yllättävää: työmies käytti ensimmäiset minuuttinsa tutkien vieressä olevaa… biljardikeppiä. Mutta miksi?
Työmies kyllästyi lopulta biljardivälineisiin ja alkoi ”siivoamaan” ilmastoinia. Eikö olekin ihmeellistä mitä ihmiset tekevät, kun he luulevat ettei kukaan katso?
Suurin shokki tuli vasta sitten, kun työmies katsoi ilmastointikanavan sisälle, pyyhki sitä nopeasti ja lähti. Hän oli siis selvästi kuluttanut aikaa katsomalla biljardikeppiä.
Seuraavaksi remonttimies kertoi paljon hänen työnsä maksoi.
Tiimi tiesi, ettei ilmastointikanavissa ollut paljon pölyä, mutta työmies väitti kuitenkin toisin. Hän kehtasi väittää että sen puhdistaminen maksoi 700 dollaria!
Tämän jälkeen työmies sai tietää, mitä oikeasti oli tekeillä. Kameramies asteli keittiöön ja kertoi tietävänsä työmiehen epärehellisyydestä.
Mies oli kauhissaan, hän juoksi pois, mutta tiimi oli helpottunut saadessaan huijarin kiinni. Huijarilla ei varmasti ollut aavistustakaan siitä että hänen tekonsa tallentuivat videolle.
Eikö olekin törkeää? Työmies halusi vain rahansa tekemättä minkäänlaista työtä.
Jos luulit että tämä oli paha, niin katso mitä toinen remonttimies teki saman kokeen aikana…
On törkeää rahastaa ihmisiä tietämättömyyden avulla. Katso video ja jaa se Facebookissa, jotta ystäväsi muistavat olla tarkkoina!
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Nainen heräsi järkyttävän kaaoksen keskelle – tilanne johti maailman nopeimpaan rikostutkintaan
- Superkiusalliset Tinder-keskustelut ovat puhdasta kultaa – näitä lukiessa saatat tuntea myötähäpeää
- Feissarimokat: Iina unohteli olevansa parisuhteessa – yritti ratkaista ongelman kummallisesti
- Feissarimokat: Apteekki myy vaarallista särkylääkettä ilman reseptiä — tämä keskustelu naurattaa
- Missä on työturvallisuus? Kaivurilla työskentelevästä miehestä otettu kuva leviää somessa
- Feissarimokat: 18-vuotiaalta naiselta kysyttiin paperit – ”miksi näin tehdään kolmen kuukauden jälkeen”
- Mies kävelee kaupungilla, kun hän näkee puunlatvassa ällistyttävän yksityiskohdan
- Feissarimokat: Naapuri laittoi rappukäytävään kolme viestiä, jotka saivat muut hieraisemaan silmiä
- Feissarimokat: ”olisiko sinulla jyrsijän tarvikkeita ja sit sellaisia elokuvia”
- Kahteen parkkiruutuun pysäköity Jeep saa autoilijan raivostumaan – katso mitä hän tekee
- Feissarimokat: varattu nainen hakee tyydytyksen ”kielimieheltä” ja kysyy onko pettämistä
- Feissarimokat: vauvaöljyä meni suuhun lemmenleikkien aikana – nainen kysyy apua oireisiin
- Kahteen parkkiruutuun pysäköity Jeep saa autoilijan raivostumaan – katso mitä hän tekee
- Feissarimokat: nainen osti treenihousut – takapuolen kohdalla härski yksityiskohta
- 19-vuotias nainen väittää tosissaan odottavansa jumalan jälkeläistä – lääkärit ovat kuitenkin eri mieltä
- Feissarimokat: mies harrasti lemmenleikkejä pimeässä – ikävä ongelma paljastui seuraavana päivänä
- Mies pyysi alastonkuvia – nyt koko netti nauraa nuoren naisen kuittaukselle
- Feissarimokat: Riku pieraisi pönttöllä – sitten naapuri alkaa huutaamaan alakerrassa
- Feissarimokat: ongelmia lampun asentamisessa – nainen kaipaa apua sokeripalan kanssa
- Onko lukkoosi ilmestynyt pala teippiä? Tämä voi kertoa salakavalasta vaarasta