Sairaalahenkilökunnan jakamat kuvat leviävät maailmalla – nämä pistävät miettimään asiaa vakavammin

Joka puolella maailmaa työskentelevien sairaanhoitajien ja lääkärien jakamat kuvat leviävät tällä hetkellä verkossa.
Koronavirus on aiheuttanut kaaoksen monissa maissa, joissa ei osattu valmistautua näin vakavaan pandemiaan. Tämän seurauksena myös sairaalat ja niiden henkilökunta ovat erittäin ylikuormittuneita. Suomessa tilanne ei vielä ole onneksi yhtä vakava kuin esimerkiksi Italiassa, mutta etenemme siihen pisteeseen nopeasti ellemme toimi ja taistele yhdessä virusta vastaan.
THL:n ja hallituksen ohjeita pitää noudattaa ja turhia kontakteja ihmisten kanssa tulisi välttää keinolla millä hyvänsä. On parempi ”kärsiä” kotona 2-4 viikkoa kuin liikkua ulkona huolettomasti muiden ihmishenkien kustannuksella. Koronavirus on erityisen vaarallinen vanhuksille, mutta myös nuoret ihmiset voivat saada vakavia oireita, jotka vaativat sairaalahoitoa. Välinpitämätön käytös kuormittaa sairaaloita, jonka seurauksena apua tarvitseville ihmisille ei välttämättä löydy tilaa.
En voi muuta kuin nostaa hattua sairaanhoitajille ja lääkäreille, jotka tekevät kaikkensa pandemian hillitsemiseksi. Katso oheiset kuvat ja kunnioita uusia määräyksiä, jotta nämä ihmiset pystyisivät tekemään työnsä mahdollisimman hyvin.
#1
#2
#3
#4
#5
#6
#7
#8
#9
#10
#11
#12
#13
#14
#15
#16
#17
#18
#19
#20
Jaa uutinen, jotta ihmiset tajuavat ottaa tilanteen vakavasti ja miettiä samalla myös muitakin kuin itseään.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Feissarimokat: Missä suunnassa pitää synnyttää? Marko julkaisi hauskan kuvan
- ”Sannah” on sitä mieltä, että suomalaiset nimet ovat juntteja – tilapäivitys on noloa luettavaa
- Feissarimokat: Poliisi varoitti verohuijauksesta – Arja: ”miksi verottajan annetaan puijata”
- Feissarimokat: Ollin autosta vietiin radio ja lompakko – yleisö tuomitsi tapauksesta hänet
- Feissarimokat: Pojat viskaisivat jogurttipurkin maahan – Sirpa repi pelihousunsa
- Feissarimokat: miehelle asetettiin kotiintuloajat – suostuisitko sinä noudattamaan tällaisia?
- Feissarimokat: Jori lainasi toisen parkkipaikkaa 2 tunniksi – pahoitteli aiheuttamaansa vaivaa
- Feissarimokat: Älä lankea näihin verkkohuijauksiin – tässä muutamia esimerkkejä
- Feissarimokat: Järkyttynyt äiti avautuu – tyttö meinasi kuolla hampurilaisketjun virheen vuoksi
- Mies pettää useamman naisen kanssa, vaimo sai kuulla asiasta ja toteaa tämän