Sydäntä koskettava tarina adoptoidusta Arttu-oravasta kuvina.

Perheen isoäiti näki oravan makaavan tiellä ja luuli sen olleen kuollut. Lähemmin katsottuna orava kuitenkin osoitti elonmerkkejä ja isoäiti antoi sen lapsen lapselleen hoidettavaksi.

Kun orava oli parantunut, se yritettiin vapauttaa. Koska sen toinen silmä oli sokeutunut, ei sen luonnossa elämisestä kuitenkaan tullut mitään. Perhe päätti pitää oravan ja antoi sille nimeksi Arttu.

1. Arttu on vielä pentu ja juuri löydetty loukkaantuneena tieltä.

ora1

2. Arttu yritettiin vapauttaa luontoon, mutta sokean silmän vuoksi se putosi puusta.

ora2

3. Siispä Arttu vietiin takaisin perheen kotiin.

ora3

4. Artusta tuli hyvin kesy.

ora4

5. Artun kanssa pystyi leikkimään. Purressaan se puri leikkisästi hiljaa siten, ettei se satuttanut.

ora5

 

 

ora6

6. Se piti myös päiväunista.

ora7

7. Sen herkkua olivat pähkinät, marjat, hedelmät, sienet sekä tietenkin kävyt.

ora8

8. Välillä Arttu kävi luonnossa, mutta palasi tovin päästä omistajansa hartioille.

ora9

9. Arttu kuoli vanhuuteen ollen perheellä kuusi vuotta 2007-2013. Se löytyi kuolleena pesästään kääriytyneenä aivan kuin se olisi nukkunut.

ora11

10. Arttu sai oman hautakiven. Hänelle tarkoitetut ruoat syötettiin toisille oraville.

ora10

Lähde: BoredPanda