Tältä vankiloiden sellit näyttävät eri puolilla maailmaa – kuvia viihtyisistä sekä aika karmivista paikoista

Maat kohtelevat rikollisia ja vankilaan sijoitettuja ihmisiä erilaisilla menetelmillä. Joissain maissa uskotaan pitkiin rangaistuksiin, huonoihin oloihin ja kurjaan elämään, kun taas esimerkiksi pohjoismaissa rikollisia koitetaan kuntouttaa ja kouluttaa, jotta he vapaaksi päästessään voisivat integroitua yhteiskuntaan mahdollisimman kitkattomasti.
Rangaistusten pituuksista on tehty lukuisia tutkimuksia ja oman käsitykseni mukaan vaikuttaisi siltä ettei pitkä rangaistus ja jopa kuolemantuomio vähennä rikosten määrää. Tämän vuoksi onkin järkevää valita aikaisemmin mainitsemani pohjoismainen ratkaisu, joissa vankeja kohdellaan ihmisinä ja heitä yritetään oikeasti auttaa elämässä eteenpäin.
Tähän kuvakoosteeseen on lisätty kuvia eri puolilla maailmaa olevista vankilaselleistä. Nopealla vilkaisulla toteasin etten ainakaan haluaisi joutua vankilaan Yhdysvalloissa, Kanadassa tai Haitilla.
Voit katsoa kuvat alapuolelta.
#1 Norja
#2 Meksiko
#3 Kanada
#4 Haiti
#5 Yhdysvallat
#6 Uusi-Seelanti
#7 Japani
#8 Saksa
#9 Venäjä
#10 Skotlanti
#11 Liettua
#12 Puola
#13 Ruotsi
#14 Tanska
#15 Itävalta
#16 Sveitsi
Mihin näistä sinä menisit mieluiten? Itse valitsisin Sveitsin. :D
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Pariskunta rakensi mökin puun ympärille – lopputulos jättää kaikki vieraat sanattomiksi
- Feissarimokat: puskaradiossa käsitellään pahoinpitelyä, velkoja ja liesituuletinta
- Luin nämä tilapäivitykset ja täytyy sanoa, että uskoni ihmiskuntaan heikkeni merkittävästi
- Mies osti huutokaupasta hylätyn ladon – sisältä löytynyt arvokas yllätys muutti koko hänen elämänsä
- Feissarimokat: Sanna Marinia näyttelee useampi henkilö – villi salaliittoteoria
- Nainen heräsi järkyttävän kaaoksen keskelle – tilanne johti maailman nopeimpaan rikostutkintaan
- Superkiusalliset Tinder-keskustelut ovat puhdasta kultaa – näitä lukiessa saatat tuntea myötähäpeää
- Feissarimokat: Iina unohteli olevansa parisuhteessa – yritti ratkaista ongelman kummallisesti
- Feissarimokat: Apteekki myy vaarallista särkylääkettä ilman reseptiä — tämä keskustelu naurattaa
- Missä on työturvallisuus? Kaivurilla työskentelevästä miehestä otettu kuva leviää somessa
- Feissarimokat: vauvaöljyä meni suuhun lemmenleikkien aikana – nainen kysyy apua oireisiin
- Feissarimokat: varattu nainen hakee tyydytyksen ”kielimieheltä” ja kysyy onko pettämistä
- Kahteen parkkiruutuun pysäköity Jeep saa autoilijan raivostumaan – katso mitä hän tekee
- Feissarimokat: nainen osti treenihousut – takapuolen kohdalla härski yksityiskohta
- Mies pyysi alastonkuvia – nyt koko netti nauraa nuoren naisen kuittaukselle
- Missä on työturvallisuus? Kaivurilla työskentelevästä miehestä otettu kuva leviää somessa
- Feissarimokat: Riku pieraisi pönttöllä – sitten naapuri alkaa huutaamaan alakerrassa
- Feissarimokat: ongelmia lampun asentamisessa – nainen kaipaa apua sokeripalan kanssa
- Mies osti huutokaupasta hylätyn ladon – sisältä löytynyt arvokas yllätys muutti koko hänen elämänsä
- Feissarimokat: poika kertoo salaisuuksia äidistään – tietoja ei ollut tarkoitettu kaikille