Syyskuun 11. päivän terroriteot tapahtuivat Yhdysvalloissa 11. syyskuuta 2001.

Muistan itsekin hetken, kun istuin olohuoneessa ja tv-ohjelmat keskeytettiin, jota seurasi ylimääräinen uutislähetys. Terroristit olivat kaapanneet neljä matkustajakonetta, joista kaksi lennettiin tahallisesti päin New Yorkissa sijaitsevia WTC-torneja päin. Molemmat tornit sortuivat muutamia tunteja myöhemmin.

Terrori-iskuissa kuoli yhteensä lähes 3 000 ihmistä, joista yli 2 700 sai surmansa WTC-tornien iskuissa.

WTC

Ainut ensimmäisestä iskusta kuvattu video

Tämä video on tiettävästi ainut videolle tallentunut pätkä hetkestä, jossa ensimmäinen lentokone osuu toiseen WTC-torniin.

Vain yksi video? Jos ihmettele miksi tilanteesta ei ole enemmän videoita, niin muista että tuolloin ei ollut vielä älypuhelimia, eikä kukaan osannut odottaa tällaista tilannetta aurinkoisena arkipäivänä.

Videota kuvanneet palomiehet eivät olisi koskaan voineet olettaa että tavallinen työpäivä muuttuisi veriseksi katastrofiksi.

Jaa video Facebookissa, jos et ollut aikaisemmin nähnyt sitä!