Tässä on syy, miksi vanhemmat eivät saa missään nimessä antaa lapsille piiskaa

Lasten kasvattaminen vaatii vanhemmilta pitkiä hermoja ja kärsivällisyyttä.
Moni vanhempi antaa lapselleen piiskaa tilanteissa, jossa lapsi on tehnyt jotain poikkeuksellisen tuhmaa tai pahaa.
Uusin tutkimus on kuitenkin paljastanut että piiskaaminen voi vaikuttaa lasten mielenterveyteen.
American Academy of Pediatrics (AAP) julkaisi tutkimuksen joka paljasti että piiskaa saaneille lapsille kehittyy todennäköisemmin aggressiivisia piirteitä ja ominaisuuksia.

Piiskaa saaneilla lapsilla on myös suurempi riski kärsiä mielenterveysongelmista.
AAP:n mukaan vanhempien tulisi myös välttää ”henkistä väkivaltaa”, joka voi aiheuttaa lapselle ”häpeää ja nöyryytystä.”
”Luotaantyötävät kasvatusmenetelmät, mukaan lukien kaikenlainen ruumiillinen rangaitseminen, lapselle huutaminen tai häpäiseminen ovat tehokkaita lyhyellä aikavälillä mutta eivät tehokkaita pitkällä aikavälillä”, AAP:n tutkimuksessa todetaan.
Englannissa lapsen piiskaamista on haluttu kieltää jo pitkään – piiskaaminen onkin laitonta jo Skotlannissa ja Walesissa.
Vanhemmat uskovat tekevänsä oikein, sillä saivat itsekin piiskaa lapsuudessa
Moni vanhempi kuitenkin uskoo että piiskaaminen on tehokas tapa kouluttaa lasta, sillä niinhän tehtiin ”aina vanhoina hyvinä aikoina.”
AAP:n mukaan piiskaaminen aiheuttaa lapselle psykologisia vaikutuksia sekä sillä on psyykkinen vaikutus lapsen käyttäytymiseen.
Uusimassa tutkimuksessa väitettiin että piiskaaminen ”voi aiheuttaa noidankehän, jossa huono käytös vain pahenee.”
Organisaatio suositteleekin vanhempia käyttämään ”positiivisia ja rohkaisevia kommentteja, kun he opettavat lapsiaan käyttäytymään.”
AAP suosittelee että vanhemmat antavat lapsilleen ”jäähyjä”, kun lapset rikkovat sovittuja sääntöjä, hyvänä nyrkkisääntönä voi pitää yhtä minuuttia per ikävuosi.
Oletko sinä antanut lapselle piiskaa tai oletko itse saanut lapsuudessa piiskaa? Entä millaisia kokemuksia tai mielipiteitä sinulla on?
Jaa uutinen Facebookissa ja kerro mitä mieltä olet!
Lähde: TheSun.co.uk
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- ”Kakkatuki” on jokaisen eränkävijän unelma – 3 kuvaa joiden jälkeen olet myyty
- Tanja hakee kuumaa hoitsupukua – fb-kirppareilla on erikoista tavaraa myynnissä
- Miehet tajuavat tämän kuvan alle sekunnissa – naiset eivät ymmärrä mikä tässä on vialla
- 18 tavallista kuvaa, joissa olikin karmiva yksityiskohta – uskotko kummituksiin?
- Et ole taatusti nähnyt tällaisia autoja aikaisemmin – 25 todella eksoottista valokuvaa
- Inkan mielestö pyykkejä ei saa jättää kuivaushuoneeseen niin että ne kuivuvat
- Aleksi tarvitsee apua autonsa kanssa – ei halua ottaa vastaan apua
- Kia lipsauttaa luottamuksellista tietoa – tämän seurauksena ystävä saa kenkään
- Näillä ihmisillä on niin kaunis käsiala, etten voinut muuta kuin hymyillä – 28 kuvaa
- Tuntematon nainen vastaa aviomiehen puhelimeen: vihainen vaimo nolaa itsensä pahasti
- Testaa näkösi: värinäkösi on täydellinen, jos löydät kaikki näihin näihin kuviin piilotetut sanat
- Maria yritti myydä vitriinin – ostaja saapui paikalle, alkoi riisuuntua ja istahti sohvalle
- Putkimiehet näkevät kaikenlaista – tässä 15 parasta ja pahinta palaa
- Mia halusi saada selville pettääkö mies hänen kaveriaan – todisteet ovat aika selvät
- Suomalaispoika kertoo joutuneensa näyttämään myyjälle ”kassit”
- Maarit myy käytetyt saappaat 100 eurolla: kova hinta keräsi kritiikkiä
- Henna ymmärsi kilohinnan väärin – tässä kiusallinen esimerkki
- Petri haluaa palkata siivoojan – tarjoaa naurettavan pientä palkkaa ja etsii vain naisia
- Nainen halusi Lumikki ja Tuhkimo -tatuoinnit – julkaisi kuvat varoittaakseen muita
- Anna myy pelikonsolia 1000 eurolla: melko kallis hinta käytetystä tuotteesta