Turistit ja tutkijat olivat viime sunnuntaina 31.3 ihailemassa suurta jäävuorta Islannissa.

Kukaan paikallaolijoista ei osannut odottaa että valtava jäävuori romahtaisi äkillisesti ja aiheuttaisi hyökyaallon.

Breiðamerkurjökullin jäätikkö sijaitsee Kaakkois-Islannissa Jökulsárlónin laguunissa. Jäätikkö kokee tällä hetkellä kovia lähinnä ihmisten aiheuttaman ilmastonmuutoksen vuoksi ja ei olekaan epätavallista, että tuhansia vuosia vanhasta jäätiköstä putoilee kerrostalon kokoisia möhkäleitä mereen.-

Turistit eivät tuntuneet käsittävän, kuinka vaarallinen tilanne oli. Onneksi heidän takanaan oli fiksumpi henkilö joka alkoi viheltää ja huutamaan, jotta turistit tajuaisivat juosta pois ja äkkiä

Videon kuvannut Stephen Mantler kuvaili tapahtunutta seuraavasti: ”se oli yksi suurimmista ja lähimpänä tapahtuneista tilanteista, joita olemme tänä talvena nähneet!”

”Tämä video on hyvä esimerkki siitä, miksi me kehotamme ihmisiä lähtemään välittömästi pois rannoilta, kun suuri jäävuori putoaa mereen”, hän lisäsi.

Tässä olisi voinut käydä huonosti, mutta onneksi paikalla oli asiantunteva henkilö.