Tutkimus: uroskärpäsillä ja miehillä on paljon yhteistä – kärpäset pitävät laukeamisesta ja sortuvat alkoholiin jos lempeä ei heru
Tutkijat ovat ensimmäistä kertaa onnistuneet todistamaan, että kärpäset pitävät orgasmeista mikä viittaisi siihen, että ejakuloinnin yhteydessä tunnettu mielihyvä kehittyi kauan aikaa sitten. Samaan aikaan kärpäset, jotka eivät ejakuloineet tarpeeksi kääntyivät alkoholin puoleen.
Nopeasti ajateltuna voisi kuvitella tutkijoiden olleen selvillä tästä jo kauan. On järkevää, että ejakulointi tuottaa mielihyvää, sillä tämä kannustaa kutakin lajia parittelemaan.
Kärpäsen nautinnon selvittäminen on kuitenkin haastavaa, sillä et voi katsoa sen kasvoja ja todeta kaverin nauttivan toden teolla. Bar-Ilan yliopistossa, Israelissa, keksittiin kuitenkin hienovarainen keino.
Current Biology -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa tiedemiehet kehittivät geneettisesti urospuolisia banaanikärpäsiä, jotka reagoivat punaiseen valoon siemensyöksyllä, kaikki itsestään ilman kumppania. Valo aktivoi hermosolut banaanikärpästen vatsassa, joiden tiedetään laukaisevan siemennesteen purkauksen.
Seuraavaksi tutkijat laittoivat nämä kärpäset suorakaiteen muotoiseen astiaan, jossa puolet astiasta sai punaista valoa ja toinen puoli ei. Sitten he seurasivat, missä kärpäset halusivat viettää aikaansa.
Ei ole kovin yllättävää, että tiedemiehet havaitsivat kärpästen hengailevan mieluummin säiliön alueella, joka antoi kärpäsille säännöllisen siemensyöksyn.
Seuraavaksi tutkijat kouluttivat kärpäsiä yhdistämään punaisen valon hajuun. Sitten he poistivat punaisen valon ja tekivät sen sijaan säiliön toisesta päästä tuoksuvan ja toisesta päästä hajuttoman. Kärpäset päättivät viettää suurimman osan ajastaan alueella, jossa tuoksu oli, koska se mahdollisesti muistutti niitä kaikista niistä orgasmeista, joista ne saivat nauttivat.
Kokeen viimeisenä osana ryhmä tarkasteli kärpästen alkoholinkulutusta. Kärpäsperheille tarjottiin kahta erilaista ravintolähdettä: ruokaa sekä alkoholia.
Säännöllisesti siemensyöksyneet kärpäset menivät syömään normaalia ruokaa, kun taas geneettisesti muuntamattomat kontrollikärpäset, jotka eivät saaneet säännöllisiä orgasmeja astioidensa punaisten lyhtyjen alueelta, mieluummin juopuivat alkoholipitoisesta ruoasta.
”Vain onnistuneet seksuaaliset kanssakäymiset ovat palkitsevia uroskärpäsille”, tutkimuksessa todetaan ja jatketaan:
”Onnistunut parittelu on luonnollisesti palkitsevaa uroskärpäsille, ja seksuaalisesti turhautuneet uroskärpäset osoittavat lisääntynyttä motivaatiota kuluttaa etanolia.”
Ehkä ihmiset eivät juurikaan eroa kärpäsistä, jos kokoa ja ulkonäköä ei oteta huomioon. Jaa juttu Facebookissa, jos tunnet ”urosihmisiä”, joiden käytös muistuttaa erehdyttävästi kärpästen tapaa käyttäytyä.
Lähde: iflscience.com
Voita viikonloppuristeily Tukholmaan neljälle – arvo 249€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 249€ arvoisen viikonloppuristeilyn Tukholmaan!
- Kahden yön risteily neljälle hengelle. Majoitus Promenade-hytissä. Lähtö ja paluu Helsingistä.
- Kia lipsauttaa luottamuksellista tietoa – tämän seurauksena ystävä saa potkut
- Feissarimokat: Sampo avasi puhelimen kaupassa – unohti katsoneensa tuhmia sivuja
- Feissarimokat: Suomalaismies pyytää muuttoapua ja päätyy haukkumaan avuntarjoajia
- Feissarimokat: Motonetin myyjä kysyy varatulta mieheltä paperit – vaimo repi pelihousunsa
- Feissarimokat: raivostunut tyttöystävä kosti miehelleen – ”Sairas tarina, joka on täyttä totta”
- Feissarimokat: ystävän yritystä ei ole mukava tukea edes parilla eurolla
- Feissarimokat: vessakyltit voivat olla todella kryptisiä – kumpi miehille ja kumpi naisille?
- Varoitus: tämän vuoksi puhelinta ei saa käyttää, kun se on latautuu
- Feissarimokat: naisen mielestä hauskanpito ei kuulu avioliittoon – ”sitä ei voi mieheltä vaatia”
- Feissarimokat: vihainen tyttöystävä lähti kävelylle ja eksyi – syyttää miestä, koska tämä ei löytänyt häntä
- ”Ei katkeroitunut Anni” näkee exänsä uuden kanssa ja repii pelihousunsa
- Artolla on suuri hauis, mutta ihmettelee miksi hän ei saa naisilta huomiota
- Ihmisiä kuvattiin yhden, kahden ja kolmen viinilasillisen jälkeen – kasvoissa suuri muutos
- Satu sai pakit, mutta ei luovuta: Otti seuraavaksi yhteyttä miehen työpaikalle
- Mies löysi hylätyn talon keskeltä metsää – perhe katosi jättäen jälkeensä omaisuutensa
- Nainen vei käytetyn neulan kotiinsa – ”Se näytti niin suloiselta”
- Feissarimokat: ystävän yritystä ei ole mukava tukea edes parilla eurolla
- Feissarimokat: raivostunut tyttöystävä kosti miehelleen – ”Sairas tarina, joka on täyttä totta”
- Feissarimokat: vessakyltit voivat olla todella kryptisiä – kumpi miehille ja kumpi naisille?
- Feissarimokat: vihainen tyttöystävä lähti kävelylle ja eksyi – syyttää miestä, koska tämä ei löytänyt häntä