Alunperin mieheksi syntynyt Mimi Tao on kaksi 22 vuotias nainen, joka työskentelee mallina. Hän on noussut todelliseksi kuuluisuudeksi Aasiassa. Mimi on esiintynyt useissa muotinäytöksissä ja suurien brändien mainoskampanjoissa.

Mimin ensimmäiset 20 vuotta olivat jotain aivan toista, vaikka hän nykyään elääkin luksuselämää. Phajaranat Nobantao syntynyt Mimin sisarukset pääsivät kaikki kouluun, mutta hänet lähetettiin buddhalaiseen temppeliin, jossa hänen päänsä ajettiin paljaaksi. Mimi eli kurinalaista elämää temppelissä, jossa noudatettiin 200 tiukasti asetettua sääntöä.

Temppelissä mallin urasta aina haaveillut mimi söi salaa naishormoneja, meikkasi ja harjoitteli Catwalk-kävelyä. Mimin äiti järkyttyi nähdessään lapsensa ja uhkasi katkaista kokonaan välinsä häneen.

”Oli kauheaa nähdä, kun äitini itki tekemieni valintojen seurauksena. En kuitenkaan luopunut unelmastani. Päätin, että jonain päivänä äitini saisi olla ylpeä minusta”, Mimi kertoo Bangkok postille.

Kun Mimi oli ollut temppelissä 6-vuotta, hän lähti töihin Pattayalle, jossa hän työskenteli kabareenana. Mimin kauneus huomattiin ja hänet kutsuttiin Bangkokiin esiintymään tunnetussa kabaree-esityksessä. 22-vuotiaalle naiselle tarjottiin samalla myös alusmallin töitä.

Kuvankaappaus 2015-12-17 kello 11.06.21
Lähde

Haaveistaan ei kannata koskaan luopua. Mimi aikoo seuraavaksi suunnata kohti New Yorkia.

Kuvankaappaus 2015-12-17 kello 11.06.50
Lähde

Kuvat: Instagram

Via: Unilad